Blogi

Miltä autismi näyttää?

Millainen on ensimmäinen mielikuvasi autistisesta ihmisestä? Jos lähipiiriisi ei kuulu autismin kirjolle kuuluvaa henkilöä, mielikuvasi muistuttaa todennäköisesti Sheldon Cooperia (The Big Bang Theory), Sam Gardneria (Atypical) tai Raymondia (Rain Man). Eli sosiaalisilta taidoiltaan vajavainen, mutta äärimmäisen älykäs. Omaa tiettyjä pakonomaisesti toistuvia tapoja, joihin lukeutuu tiivis kiinnostuminen jostain hyvin spesifistä teemasta (esimerkiksi Sam rakastaa pingviinejä). LähesJatka lukemista ”Miltä autismi näyttää?”

Earth Hour 27.3.: Tekoja kestävän tulevaisuuden puolesta

Tämän blogitekstin on kirjoittanut Hykyn vuoden 2021 ympäristötiimi, Kristian Keinänen ja Siiri Rintamäki. Earth Hour on WWF:n masinoima maailmanlaajuinen tapahtuma, joka on järjestetty vuodesta 2007 alkaen. Suomi liittyi mukaan ensimmäistä kertaa kaksi vuotta myöhemmin vuonna 2009. Tapahtuman idea on kääntää valot pois tunniksi kello puoli kahdeksan ja yhdeksän välillä: tarkoituksena on antaa valomerkki ilmaston puolesta.Jatka lukemista ”Earth Hour 27.3.: Tekoja kestävän tulevaisuuden puolesta”

Kuinka olla hyvä liittolainen?

YK:n kansainvälisen rasisminvastaisen päivän kunniaksi halusimme lähestyä aihetta positiivisemman kautta ja antaa kaikille vinkkejä siihen, kuinka tuoda antirasistisia toimintatapoja osaksi omaa arkipäivää. Liittolaisuus ei rajoitu vain bipoc-ryhmien tukemiseen, vaan samat periaatteet toimivat suhteessa muihinkin vähemmistöryhmiin. Bipoc-termi koostuu sanoista Black, Indigenous and People of Color. Blogitekstissä puhutaan myös mustista ja ruskeista ihmisistä sekä rodullistetuista.  Ymmärrä omatJatka lukemista ”Kuinka olla hyvä liittolainen?”

Poliittista naistenpäivää!

Teksti: Saara Pylkkänen Tänään 8.3. vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Päivää on juhlittu YK:n tunnustamana vuodesta 1975, mutta sen historia kantaa kuitenkin vielä paljon tätä kauemmas: ensimmäinen päätös kansainvälisestä naistenpäivästä tehtiin kansainvälisessä sosialistinaisten konferenssissa Kööpenhaminassa elokuussa 1910. Naistenpäivän historiaan syventyminen on mielestäni tarpeellista, koska tapamme viettää sitä ovat osin vieraantuneita sen juurista. Kukkien, suklaan ja onnentoivotusten jakamisenJatka lukemista ”Poliittista naistenpäivää!”

Saamelaisten kansallispäivä 6.2.: Mitä meidän tulisi oppia koulussa saamelaisuudesta

Tekstin ovat kirjoittaneet yhdenvertaisuustiimimme Mimmi Herranen ja Janina Ojala. Saamelaisten kansallispäivän kunniaksi haluamme HYKY:n yhdenvertaisuustiimissä kiinnittää huomiota siihen, kuinka vähän suomalaiset tietävät saamelaisista tai saamelaisuudesta. Monessa muussa mielessä hyvin kattava opetussuunnitelmamme huomioi saamelaisia hyvin vähän. Keräsimme tähän kirjoitukseen perustietoa maamme alkuperäiskansasta, suurin osa tästä tiedosta oli meillekin uutta.   1.  Saamelaiset ovat ainoa alkuperäiskansa EU:n alueella.Jatka lukemista ”Saamelaisten kansallispäivä 6.2.: Mitä meidän tulisi oppia koulussa saamelaisuudesta”

HYKY Maailmalla – kohtaamisia Pariisin pakolaisleirillä

Kirjoittaja on Helsingin YK-nuorten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvirkailija Elsa Korkman, joka opiskelee syksyn 2020 Pariisissa. Hän on toiminut vapaaehtoisena pakolaisleirillä Pariisissa Sciences Po Refugee Help -opiskelijajärjestössä, joka auttaa turvapaikanhakijoita mm. antamalla vaatteita ja juridista apua turvapaikkaprosessiin liittyen. Tämän blogin aiheena on pakolaisleiri ja sen evakuoiminen – poliisioperaatio, jota ihmisoikeuksien näkökulmasta voidaan kutsua ainoastaan epäonnistuneeksi. Sisältövaroitus: BlogiJatka lukemista ”HYKY Maailmalla – kohtaamisia Pariisin pakolaisleirillä”

Mitä on Rauha?

29.09.2020 Tämän blogitekstin on kirjoittanut Helsingin YK-nuorten tiedottaja Akseli Mikkola. Blogissa käsitellään 21.9 – 27-9 järjestettyä Nuorten Rauhanviikkoa, sekä Nuorten Rauhanviikon päätösseminaarin paneelikeskustelussa esille nousseita asioita ja ilmiöitä. Lauantaina 26.9. saatiin päätökseen Suomen YK-nuorten yhdessä paikallisjärjestöjensä ja YK-liiton kanssa järjestämä Nuorten Rauhanviikko. Seminaari huipentui Oodi-kirjastossa järjestettävään seminaariin, jossa saimme kuulla toinen toistaan vaikuttavampia puhujia. KuulimmeJatka lukemista ”Mitä on Rauha?”

Mitä on antirasistinen pakolaisoikeus? Tapausesimerkkinä sateenkaariturvapaikanhakijat

Tässä blogissa Helsingin YK-nuorten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovirkailija ja pakolaisoikeuden parissa työskentelevä Elsa Korkman ja YK-nuorten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovastaava Emilia Noschis selvittävät erityisesti sateenkaariturvapaikanhakijoiden asemaa turvapaikkajärjestelmässä: tunnistetaanko heihin kohdistuvaa vainoa, vai ovatko he kotimaastaan paettuaankin jääneet marginaaleihin? Entä pystyvätkö suomalaiset maahanmuuttoviranomaiset näkemään turvapaikanhakijat heidän omilla ehdoillaan? Liittyykö turvapaikkajärjestelmään jäänteitä rakenteellisesta rasismista? Viime aikoina on keskusteltu vilkkaastiJatka lukemista ”Mitä on antirasistinen pakolaisoikeus? Tapausesimerkkinä sateenkaariturvapaikanhakijat”

Feliz Día de la Lengua Española – Hyvää espanjan kielen päivää

Päivän pähkinä: Kuinka monta sellaista maata osaat luetella, jossa espanja on virallinen kieli? Tänään 23. huhtikuuta vietetään YK:n kansainvälistä espanjan kielen päivää. Englanti, ranska, espanja, arabia, kiina ja venäjä ovat kaikki YK:n virallisia kieliä, ja jokaiselle näistä löytyy YK:n kalenterista oma juhlapäivä. Itse asiassa 23. huhtikuuta vietetään myös englannin kielen päivää. Tämä espanjan ja englanninJatka lukemista ”Feliz Día de la Lengua Española – Hyvää espanjan kielen päivää”

Romanien kansallispäivä 8.4.

Tekstin ovat kirjoittaneet Helsingin YK-nuorten yhdenvertaisuustiimi Emilia Noschis ja Elsa Korkman. Tänään 8.4. vietetään romanien kansallispäivää ja Helsingin YK-nuoret haluavat nostaa esille romanien syrjinnän historiaa ja nykypäivää. Romanit eivät ole yhtenäinen ihmisryhmä, vaan he ovat hyvin laajalle levinnyt heterogeeninen kansa, jonka sisällä on suuria eroavaisuuksia. Useamman tutkimuksen mukaan romanit ovat alun perin lähteneet Luoteis-Intian alueeltaJatka lukemista ”Romanien kansallispäivä 8.4.”

7.4. The International Day of Reflection on the Genocide in Rwanda: Must see films

7.4 Ruandan kansanmurhan muistopäivä Vuosikymmeniä kestänyt jännitteinen tilanne kärjistyi lopulta sadan päivän kärsimykseksi, minkä aikana henkensä menetti yli miljoona ihmistä. Tämän kammottavan tapahtuman muistoksi 7. huhtikuuta vietetään Ruandan kansanmurhan muistopäivää. Tänä vuonna tapahtumista tulee kuluneeksi 26 vuotta, mutta kansa ei ole unohtanut. Tämän päivän Ruandassa vallitsee vahva halu ylläpitää rauhaa ja sitä pidetään yhtenä AfrikanJatka lukemista ”7.4. The International Day of Reflection on the Genocide in Rwanda: Must see films”

Naistenpäivän blogi lähisuhdeväkivallasta

Sisältövaroitus: teksti käsittelee naisiin kohdistuvaa mm. seksuaalista ja fyysistä väkivaltaa. Tämän blogikirjoksen ovat tehneet yhdenvertaisuutiimimme Elsa ja Emilia Naistenpäivänä Helsingin YK-nuoret haluavat nostaa esille yhden Suomen vakavimmista tasa-arvo-ongelmista: naisiin kohdistuvan lähisuhteissa tapahtuvan väkivallan.  Joka kolmas nainen on joutunut nykyisen tai entisen kumppanin fyysisen tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Erityisen usein väkivaltaa kokevat nuoret naiset, opiskelijat, työttömät.Jatka lukemista ”Naistenpäivän blogi lähisuhdeväkivallasta”

Raportti: Saamelaisten oikeuksien toteutumiseen on vielä matkaa

Teksti: Saara Pylkkänen (Kirjoittaja toimii Valtio-opin opiskelijoiden ainejärjestölehden Policyn päätoimituksessa ja on Helsingin YK-nuorten ympäristövastaava.) Kirjoitus julkaistaan myös Policy-lehden numerossa 1/2020 Saamelaisten kansallispäivää vietetään 6. helmikuuta. Päivä näkyi Helsingissä tavalla, jolla sen 2020-luvulla kuuluukin. Euroopan ainoan alkuperäiskansan kunniaksi järjestettiin lukuisia tapahtumia, Saamen lippu liehui valtionhallinnon lipputangoissa ja Suomen suurimmat mediat huomioivat päivän laajasti uutisoinnissaan. KiinnostuksenJatka lukemista ”Raportti: Saamelaisten oikeuksien toteutumiseen on vielä matkaa”

Hyky maailmalla: Idan tie vei Hykystä YK-tehtäviin Hanoihin

Hyky maailmalla -blogisarja seuraa hykyläisten matkaa kansainvälisillä areenoilla. Koomme yhteen terveisiä ympäri maailmaa niin opintomatkoilta kuin nykyisiltä ja entisiltä jäseniltä. Istu alas ja nauti matkasta! Hyky in the world -blog series follows the journey of the UN Youth of Helsinki in the international arenas. We bring together greetings from study trips to current and former members aroundJatka lukemista ”Hyky maailmalla: Idan tie vei Hykystä YK-tehtäviin Hanoihin”

Hyky maailmalla: Pietarin matkakertomus

Hyky maailmalla -blogisarja seuraa hykyläisten matkaa kansainvälisillä areenoilla. Koomme yhteen terveisiä ympäri maailmaa niin opintomatkoilta kuin nykyisiltä ja entisiltä jäseniltä. Istu alas ja nauti matkasta! Hyky in the world -blog series follows the journey of the UN Youth of Helsinki in the international arenas. We bring together greetings from study trips to current and formerJatka lukemista ”Hyky maailmalla: Pietarin matkakertomus”

Hyky maailmalla: Ihmisoikeuskoulutusta Genevessä

Hyky maailmalla -blogisarja seuraa hykyläisten matkaa kansainvälisillä areenoilla. Koomme yhteen terveisiä ympäri maailmaa niin opintomatkoilta kuin ja entisiltä jäseniltä. Istu alas ja nauti matkasta! Hyky in the world -blog series follows the journey of the UN Youth of Helsinki in the international arenas. We bring together greetings from study trips to current and former membersJatka lukemista ”Hyky maailmalla: Ihmisoikeuskoulutusta Genevessä”

Hyky maailmalla: Opintomatka 2019

Hyky maailmalla -blogisarja seuraa hykyläisten matkaa kansainvälisillä areenoilla. Koomme yhteen terveisiä ympäri maailmaa niin opintomatkoilta kuin nykyisiltä ja entisiltä jäseniltä. Istu alas ja nauti matkasta! Hyky in the world -blog series follows the journey of the UN Youth of Helsinki in the international arenas. We bring together greetings from study trips to current and formerJatka lukemista ”Hyky maailmalla: Opintomatka 2019”

Yhdessä – Miltä yksinäisyys tuntuu?

Tämä blogikirjoitus on osa Yhdessä – kampanjaa, jonka tavoitteena on herättää keskustelua nuorten kokemasta yksinäisyydestä ja sen monimuotoisuudesta. Lähes jokainen meistä kokee jossain vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä. Siitä huolimatta yksinäisyys ja siitä puhuminen saattaa aiheuttaa häpeää ja jopa pelkoa. Kampanja kestää 4-30.11. Yksinäisyydestä saattaa ensimmäisenä tulla mieleen esimerkiksi yksin asuva vanhus tai stereotyyppinen kuva syrjäytyneestä ihmisestäJatka lukemista ”Yhdessä – Miltä yksinäisyys tuntuu?”

Yhdessä – Mitä yksinäisyys on?

Tämä blogikirjoitus on osa Yhdessä – kampanjaa, jonka tavoitteena on herättää keskustelua nuorten kokemasta yksinäisyydestä ja sen monimuotoisuudesta. Lähes jokainen meistä kokee jossain vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä. Siitä huolimatta yksinäisyys ja siitä puhuminen saattaa aiheuttaa häpeää ja jopa pelkoa. Kampanja kestää 4-30.11. Yksinäisyys on universaali tunne, joka on kaikille tuttu. Se on erittäin yksilöllinen tunne: sitäJatka lukemista ”Yhdessä – Mitä yksinäisyys on?”

Yhdessä – Yksinäisyys ilmiönä

Tämä blogikirjoitus on osa Yhdessä – kampanjaa, jonka tavoitteena on herättää keskustelua nuorten kokemasta yksinäisyydestä ja sen monimuotoisuudesta. Lähes jokainen meistä kokee jossain vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä. Siitä huolimatta yksinäisyys ja siitä puhuminen saattaa aiheuttaa häpeää ja jopa pelkoa. Kampanja kestää 4-30.11. Tutkimusten mukaan 15 prosenttia 18-24 -vuotiaista tuntee olevansa yksinäinen yhtenään tai usein. Suomessa onkinJatka lukemista ”Yhdessä – Yksinäisyys ilmiönä”

Yhdessä – Yksinäisyyttä vastaan

Tämä blogikirjoitus on osa Yhdessä – kampanjaa, jonka tavoitteena on herättää keskustelua nuorten kokemasta yksinäisyydestä ja sen monimuotoisuudesta. Lähes jokainen meistä kokee jossain vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä. Siitä huolimatta yksinäisyys ja siitä puhuminen saattaa aiheuttaa häpeää ja jopa pelkoa. Kampanja kestää 4-30.11. Pari vuotta sitten soitin Albertinkadulla sijaitsevan kerrostalon sisäpihan ovisummeria. Aulassa minua tervehti myötätuntoisesti hymyileväJatka lukemista ”Yhdessä – Yksinäisyyttä vastaan”

Vaalikokous/election meeting 11.11.2019

Kiinnostaako YK ja kansainvälinen ura? Haluatko tehdä kiinnostavaa vaikuttamistyötä, edistää YK:n tavoitteita ja työskennellä oikeudenmukaisemman maailman eteen? Haluatko kartuttaa osaamistasi työelämää varten ja saada uusia ystäviä? Jos vastasit kyllä, Helsingin YK-nuorten vuoden 2020 hallitus on oikea paikka sinulle! Tervetuloa Helsingin YK-nuorten vaalikokoukseen maanantaina 11.11 klo 18 kokoushuone Weberiin (Uusi ylioppilastalo, Mannerheimintie 5A). Kokouksessa valitaan HYKYlleJatka lukemista ”Vaalikokous/election meeting 11.11.2019”

Tyttöjen päivä 11.9.2019

This blog post is part of the series, where the members of UN Youth of Helsinki write about the themes of United Nations International Days. This blog post is written by Julia Hallberg, who studies Political Sciences and is the domestic project coordinator of the UN Youth of Helsinki. Kansainvälinen tyttöjen päivä on Yhdistyneiden KansakuntienJatka lukemista ”Tyttöjen päivä 11.9.2019”

27.9. Maailman turismipäivä

Eettinen epäeettinen matkailu 27.9 vietettiin YK:n maailman turismipäivää. Sen tarkoituksena on edistää tietoisuutta turismin sosiaalisista, kulttuurisista, poliittisista ja taloudellisistä merkityksistä ja edistää eettistä turismia. Turismiteollisuuden kestävillä ratkaisuilla on todella merkittävä vaikutus kestävän turismin luomiseen. Lento- ja laivamatkailu on yksi ilmastoa kuormittavimmista tekijöistä. Helsinki – Tukholma laivamatka tuottaa keskimäärin noin 144 hiilidioksidiekvivalenttia ja lentomatka samalla välilläJatka lukemista ”27.9. Maailman turismipäivä”

Haku Helsingin YK-nuorten opintomatkalle Kööpenhaminaan on nyt auki! // Application for the study trip of the UN Youth of Helsinki to Copenhagen is now open!

Kiinnostaako sinua pakolaisuus ja kansainvälinen maahanmuuttopolitiikka? Haluatko syventyä EU:n yhteisiin pakolaisuus, maahanmuutto ja liikkuvuus linjauksiin? Oletko pohtinut kuinka voisimme tulevaisuudessa inhimillistää turvapaikan hakemista ja pakolaisuutta? Kuinka ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan pakolaistilanteeseen ja miten tulemme siihen reagoimaan? Entä oletko koskaan haaveillut matkustavasi Kööpenhaminaan ja tapaavasi muita kansainvälisistä asioista ja YK:sta kiinnostuneita nuoria? Hae mukaan Helsingin YK-nuorten opintomatkalle KööpenhaminaanJatka lukemista ”Haku Helsingin YK-nuorten opintomatkalle Kööpenhaminaan on nyt auki! // Application for the study trip of the UN Youth of Helsinki to Copenhagen is now open!”

Alkuperäiskansojen kulttuuri on sidottu ympäristöön

Tänään on YK:n kansainvälinen maailman alkuperäiskansojen päivä. Päivän tarkoituksena on muun muassa muistuttaa alkuperäiskansoille kuuluvista oikeuksista ja pyrkimyksistä vaalia näiden kansojen ainutlaatuista kulttuuria ja elämäntapaa. YK:ssa ymmärrys alkuperäiskansojen asemasta syntyi vähitellen. Vuonna 1982 YK:n erityisraportoija Jose R. Martinez Cobo julkaisi kuuluisan tutkimuksensa alkuperäiskansoihin kohdistuvasta syrjinnästä ja esitti, että kansoilla on itse oikeus määritellä jäsenensä. MyöhemminJatka lukemista ”Alkuperäiskansojen kulttuuri on sidottu ympäristöön”

Turvallinen abortti on ihmisoikeus

Aborttioikeus ja aborttilainsäädäntö puhututtaa nyt ympäri maailmaa. Tämän blogipostauksen on kirjoittanut Helsingin YK-nuorten hallituksen varajäsen Sonja Ojala, joka opiskelee erityispedagogiikkaa pääaineenaan. Keskustelu aborttioikeudesta ja abortin laillisuudesta nousi jälleen otsikoihin, kun Yhdysvalloissa Alabaman osavaltiossa säädettiin abortin lähes kaikissa tilanteissa kieltävä laki. Uuden lain mukaan edes insestin tai raiskauksen tuloksena käynnistynyttä raskautta ei saa keskeyttää. Abortin tekeminenJatka lukemista ”Turvallinen abortti on ihmisoikeus”

“Monikulttuurisuus on rikkaus” kumahtaa monikulttuurisen yhteiskunnan iskulause.

This blog post is part of the series, where the members of UN Youth of Helsinki write about the themes of United Nations International Days. This blog post is written by Katri Leppälaakso, who is the Organizational relations attendant of the UN Youth of Helsinki. Yhdistyneet kansakunnat juhlii tänään 21.5.2019 kansainvälisen kulttuurisen monimuotoisuuden päivää. GlobalisaatiossaJatka lukemista ”“Monikulttuurisuus on rikkaus” kumahtaa monikulttuurisen yhteiskunnan iskulause.”

Euroopan Unioni – globaalin rauhan edistäjä

Tänään alkaa maailman toiseksi suurimpien ja vaikutusvaltaisimpien vaalien ennakkoäänestys. Kyseessä on Euroopan parlamentin vaalit, joissa äänioikeutettuja on 400 miljoonaa. Euroopan Unioniin kuuluu 28 jäsenmaata ja Suomesta valitaan 13 Euroopan parlamentin jäsentä eli meppiä. Ainakin toistaiseksi riippuen Iso-Britannian tilanteesta. Jos brexit tulee toteen niin Suomi saa yhden edustajan lisää Euroopan Unioniin. EU on perustamisen taustalla onJatka lukemista ”Euroopan Unioni – globaalin rauhan edistäjä”

23. 4. Kansainvälinen kirjan ja tekijänoikeuksien päivä

This blog post is part of the series, where the members of UN Youth of Helsinki write about the themes of United Nations International Days. This blog post is written by Sara Heinonen, who studies Sociology and is an active member of the UN Youth of Helsinki. Kansainvälinen kirjan ja tekijänoikeuksien päivä Kirjan ja tekijänoikeuksienJatka lukemista ”23. 4. Kansainvälinen kirjan ja tekijänoikeuksien päivä”

HYKY etsii tiedottajaa! // HYKY is seeking for a communications coordinator!

Helsingin YK-nuoret etsii uutta tiedottajaa tiimiinsä! Kiinnostaako YK ja kansainvälinen ura? Haluatko tehdä kiinnostavaa vaikuttamistyötä, edistää YK:n tavoitteita ja työskennellä oikeudenmukaisemman maailman eteen? Sujuuko sinulta kirjallinen ja luova viestintä? Jos vastasit kyllä, hae rohkeasti Helsingin YK-nuorten hallituksen tiedottajaksi! Tehtävään ei tarvita aikaisempaa kokemusta järjestötyöstä tai YK:sta; positiivinen asenne ja kiinnostus YK-asioiden parissa työskentelyyn riittää. TehtäväänJatka lukemista ”HYKY etsii tiedottajaa! // HYKY is seeking for a communications coordinator!”

27.3 Miksi maksuton toinen aste?

Toisen asteen maksullisuus puhututtaa nyt ja tulevalla hallituskaudella. Tämän blogipostauksen on kirjoittanut Helsingin YK-nuorten hallituksen kotimaan projektivirkailija Sanna Halunen, joka opiskelee politiikkaa ja viestintää. Maksuton toinen aste on ollut nyt pinnalla. Joissakuissa se on myös herättänyt hämmentyneitä kysymyksiä “Ai, mitä, eikö toinen aste ole maksuton?” Opetus on maksutonta ja kouluruoka tarjotaan oppilaille, mutta kirjat sekäJatka lukemista ”27.3 Miksi maksuton toinen aste?”

21.3 Rasismi on haitallista ja sen vastustaminen kuuluu meille kaikille

This blog post is part of the series, where the board members of UN Youth of Helsinki write about the themes of United Nations International Days. This blog post is written by Sokorey Mohamed and Ada Koskinen. Sokorey is a last year high school student from Vuosaaren lukio and serves as an international project coordinatorJatka lukemista ”21.3 Rasismi on haitallista ja sen vastustaminen kuuluu meille kaikille”

19.3 Minna Canthin ja tasa-arvon päivä

Tänään vietetään kansallista Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Tämän blogipostauksen ovat kirjoittaneet Henna Korkiakangas ja Monica Buonocore Helsingin YK-nuorten hallituksesta. Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin jälleen 8. maaliskuuta ja se sai pohtimaan, millainen matka suomalaisilla naisilla on ollut asemansa edistämiseksi. Suomi on yksi maailman tasa-arvoisimpia maita ja olemme edistyksellisiä yhdenvertaisuudessa monillakin mittareilla. Tie nykyiseen tilanteeseen ei oleJatka lukemista ”19.3 Minna Canthin ja tasa-arvon päivä”

21.2 Riemukasta kansainvälistä äidinkielen päivää!

This blog post is part of the series, where the board members of UN Youth of Helsinki write about the themes of United Nations International Days. This blog post is written by Venla Valtanen, who studies Finnish Literature and Communications and serves as a communications coordinator on the board.

24.1 International Day of Education

This blog post is part of the series, where the board members of UN Youth of Helsinki write about the themes of United Nations International Days. This blog post is written by Venla Valtanen, who studies Finnish Literature and Communications and serves as a communications coordinator on the board.

Helsingin YK-nuoret 55 vuotta!

Tiesitkö, että Helsingin YK-nuoret perustettiin vuonna 1963? Olemme siis edistäneet Yhdistyneiden Kansakuntien arvoja helsinkiläisten nuorten keskuudessa jo 55 vuoden ajan! Juhlistimme merkkivuotta torstaina 29.11. yhdessä niin entisten, nykyisten kuin tulevienkin Hykyn aktiivien kanssa. Juhlassa nautittiin hyvästä ruuasta, kuultiin loistava kattaus puheenvuoroja sekä lumoava musiikkiesitys sellisti Leon Schnabelin esittämänä. Nykyinen puheenjohtajamme Sonja Sirviö sekä varapuheenjohtajamme ElisaJatka lukemista ”Helsingin YK-nuoret 55 vuotta!”

Hallitus 2019 / Board 2019

Eilisessä vaalikokouksessa valittiin Helsingin YK-nuorten hallitus vuodelle 2019! Yesterday we elected the board of UN Youth of Helsinki for the year 2019!   Puheenjohtaja / Chair: Vilma Carpén Varapuheenjohtaja / Vice Chair: Aku Suoknuuti Sihteeri / Secretary: Aksel Hermansson Taloudenhoitaja / Treasurer: Arttu Jokinen Kotimaan projektivastaava / Domestic project coordinator: Julia Hallberg Kotimaan projektivirkailija /Jatka lukemista ”Hallitus 2019 / Board 2019”

World Toilet Day

This blog post is part of the series, where the board members of UN Youth of Helsinki write about the themes of United Nations International Days. This blog post is written by Pauliina Meskus, who serves as a domestic project attendant on the board. WORLD TOILET DAY, 19th of November Sustainable Development Goal 6: Ensure availability andJatka lukemista ”World Toilet Day”

Vaalikokous / Election meeting 19.11.

***IN ENGLISH BELOW*** Kiinnostaako YK ja kansainvälinen ura? Haluatko tehdä kiinostavaa vaikuttamistyötä, edistää YK:n tavoitteita ja työskennellä oikeudunmukaisemman maailman eteen? Haluatko kartuttaa osaamistasi työelämää varten ja saada uusia kavereita? Jos vastasit kyllä, Helsingin YK-nuorten vuoden 2019 hallitus on oikea paikka sinulle! Tervetuloa Helsingin YK-nuorten vaalikokoukseen torstaina 19.11.2018 klo 18.00 kokoushuone Marxiin (Uusi ylioppilastalo, Mannerheimintie 5Jatka lukemista ”Vaalikokous / Election meeting 19.11.”

Hallituksen pestikuvaukset / Descriptions of board positions

Puheenjohtaja 🔹 Chairperson Puheenjohtaja pitää huolta yhdistyksen kokonaiskuvasta ja sen toiminnasta yleisellä tasolla. Hän johtaa hallituksen työskentelyä ja huolehtii hallituksen työskentelyn sujuvuudesta. Puheenjohtaja tekee tiivistä yhteistyötä kaikkien hallituslaisten sekä yhteistyötahojen kanssa ja häntä avustaa varapuheenjohtaja. Puheenjohtajan käytännön tehtäviin kuuluu yhdistyksen ja hallituksen koolle kutsuminen, kokousten valmistelu sekä keskustelun ohjaaminen kokouksissa. Puheenjohtaja vastaa myös yhdistyksen toiminnan suunnittelusta,Jatka lukemista ”Hallituksen pestikuvaukset / Descriptions of board positions”

World Food Day 16th of October

This blog post is part of the series, where the board members of UN Youth of Helsinki write about the themes of United Nations International Days. This blog post is written by Aleksandra Reskalenko, who studies Development studies and serves as an environment officer on the board. World Food Day “Our Actions are our Future.Jatka lukemista ”World Food Day 16th of October”

Study trip to Wien in November – apply now!

***In English below*** Haku Helsingin YK-nuorten opintomatkalle Wieniin aukeaa tänään! Kiinnostaako sinua ydinasekieltosopimus ja kansainvälinen politiikka? Oletko miettinyt kuinka voimme tulevaisuudessa liikkua kohti ydinaseetonta maailmaa tai millaisia mahdollisuuksia ydinenergia tarjoaa? Tai oletko koskaan haaveillut matkustavasi Wieniin ja tapaavasi muita kansainvälisistä asioista ja YK:sta kiinnostuneita nuoria? Hae mukaan Helsingin YK-nuorten opintomatkalle Wieniin 8.-11.11.! Matkan teemana onJatka lukemista ”Study trip to Wien in November – apply now!”

World Tourism Day

This blog post is part of the series, where the board members of UN Youth of Helsinki write about the themes of United Nations International Days. This blog post is written by Irene Hurmerinta, who studies Global Politics and serves as an international project coordinator on the board. The World Tourism is marked on theJatka lukemista ”World Tourism Day”

Lasten ja nuorten oikeus mielenterveyteen muuttuvassa maailmassa

Tiesitkö, että noin puolet mielenterveyden sairauksista ja häiriöistä saa alkunsa ennen 14 vuoden ikää? Maailman terveysjärjestö (WHO) viettää kansainvälistä mielenterveyspäivää vuosittain 10. lokakuuta. Tänä vuonna päivän teema on ”Nuoret ja mielenterveys muuttuvassa maailmassa”. Helsingin YK-nuoret ottaa päivään varaslähdön järjestämällä keskiviikkona 19.9. klo 17-19 Meilahden Terkko Health Hubissa (Haartmaninkatu 4) keskustelutilaisuuden ”Välitetään – Lasten ja nuortenJatka lukemista ”Lasten ja nuorten oikeus mielenterveyteen muuttuvassa maailmassa”

International Day of Democracy

This blog post is part of the series, where the board members of UN Youth of Helsinki write about the themes of United Nations International Days. This blog post is written by Helmi Soininvaara, who studies Social Studies and serves as an environmental attendant on the board. International Day of Democracy, 15th September 2018  Jatka lukemista ”International Day of Democracy”

Harjoittelijana Suomen Unesco-edustustossa Pariisissa

Helsingin YK-nuorten työelämä- ja virkistysvastaava Sanna Ahvo vietti kevään harjoittelijana Suomen pysyvässä Unesco-edustustossa Pariisissa. Työharjoittelu Unesco -edustustossa ”Olin pitkään halunnut harjoitteluun joko ulkoministeriölle tai johonkin YK-järjestöön,  joten kun kuulin saaneeni paikan ulkoministeriön alaisessa edustustossa, joka hoitaa suhteita YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestöön Unescoon, päätin saman tien jättää opintoni Helsingissä tauolle ja suunnata Pariisiin. Taustaltani olenJatka lukemista ”Harjoittelijana Suomen Unesco-edustustossa Pariisissa”

20.6. World Refugee Day

Tämä blogikirjoitus on osa blogisarjaa, jossa Helsingin YK-nuorten hallituksen jäsenet kirjoittavat YK:n kansainvälisten päivien aiheista. Tämän postauksen on kirjoittanut Miia Seppänen, joka on politiikan ja viestinnän maisteriopiskelija sekä toimii kotimaanprojektivastaavana HYKYn hallituksessa. This blog post is part of a blog series where board members of UN Youth Helsinki write about subjects of international days of UN. TheJatka lukemista ”20.6. World Refugee Day”

18.6. Sustainable Gastonomy Day

Tämä blogikirjoitus on osa blogisarjaa, jossa Helsingin YK-nuorten hallituksen jäsenet kirjoittavat YK:n kansainvälisten päivien aiheista. Tämän postauksen on kirjoittanut Sanni, joka toimii HYKYn hallituksessa sihteerinä sekä suorittaa maisteriopintoja globaalin kestävyyden parissa. Kestävän gastronomian päivä Maanantaina 18.6. vietetään kestävän gastronomian päivää. Päivän tarkoituksena on nostaa esiin gastronomian asema kulttuurisena ilmauksena sekä painottaa sitä, että jokainen kulttuuriJatka lukemista ”18.6. Sustainable Gastonomy Day”

8.6. Maailman merten päivä

Tämä blogikirjoitus on osa blogisarjaa, jossa Helsingin YK-nuorten hallituksen jäsenet kirjoittavat YK:n kansainvälisten päivien aiheista. Tämän postauksen on kirjoittanut Janine Siewert, joka on yleisen kielitieteen ja kieliteknologian maisteriopiskelija sekä toimii varajäsenenä Helsingin YK-nuorten hallituksessa. Kesäkuun 8. päivänä vietetään maailman merten päivää, johon syntyi idea vuonna 1992 Rio de Janeirossa järjestetyssä kestävän kehityksen huippukokouksessa, ja mertenJatka lukemista ”8.6. Maailman merten päivä”

Kansainvälinen lehdistönvapauden päivä

Tämä blogikirjoitus on osa blogisarjaa, jossa Helsingin YK-nuorten hallituksen jäsenet kirjoittavat YK:n kansainvälisten päivien aiheista. Tämän postauksen on kirjoittanut Helmi Soininvaara, joka toimii Hykyn hallituksessa ympäristövirkailijana ja opiskelee sosiaalitieteitä. Kansainvälinen lehdistönvapauden päivä 3.5.  Tänään vietetään kansainvälistä lehdistönvapauden päivää. Sen tarkoituksena on juhlia lehdistönvapauden keskeisiä periaatteita, arvioida lehdistönvapauden tilaa ympäri maailman, puolustaa median itsenäisyyttä ja muistaa niitäJatka lukemista ”Kansainvälinen lehdistönvapauden päivä”

6.4. International Day of Sport for Development and Peace

Tämä blogikirjoitus on osa blogisarjaa, jossa Helsingin YK-nuorten hallituksen jäsenet kirjoittavat YK:n kansainvälisten päivien aiheista. Tämän postauksen on kirjoittanut yhdeksäsluokkalainen Emilia Suhonen, joka toimii tänä vuonna Helsingin YK-nuorten järjestösuhdevirkailijana. Urheilusta iloa ja yhteisöllisyyttä. Urheilu on tärkeä osa maailman kestävää kehitystä. Se voimaannuttaa, lisää kunnioitusta ja solidaarisuutta yksilöiden välillä sekä yhdistää kansoja. Sen avulla voidaan edistää rauhaa.Jatka lukemista ”6.4. International Day of Sport for Development and Peace”

Kansainvälinen orjuuden uhrien ja transatlanttisen orjakaupan muistopäivä

Tämä blogikirjoitus on osa blogisarjaa, jossa Helsingin YK-nuorten hallituksen jäsenet kirjoittavat YK:n kansainvälisten päivien aiheista. Tämän postauksen on kirjoittanut Miia Seppänen, joka on politiikan ja viestinnän maisteriopiskelija sekä toimii kotimaanprojektivastaavana HYKYn hallituksessa. Orjuus ei ole ohi Maaliskuun 25. päivänä vietettiin transatlanttisen orjakaupan uhrien kansainvälistä muistopäivää. 1400-luvulta aina 1800-luvulle, eli runsaan 400 vuoden ajan transatlanttisen orjakaupan uhreiksi joutuiJatka lukemista ”Kansainvälinen orjuuden uhrien ja transatlanttisen orjakaupan muistopäivä”

22.3. World Water Day

Tämä blogikirjoitus on osa blogisarjaa, jossa Helsingin YK-nuorten hallituksen jäsenet kirjoittavat YK:n kansainvälisten päivien aiheista. Tämän postauksen on kirjoittanut toisen vuoden kokkiopiskelija Sami Matikainen, joka toimii tänä vuonna Helsingin YK-nuorten varajäsenenä. Tänään 22.3.2018 vietetään maailman vesipäivää ja sitä on vietetty vuodesta 1993. Vesipäivä muistuttaa meitä sekä veden tärkeydestä ihmiselle, että maailman vesivarojen vaikutuksesta taloudelliseen tuottavuuteen jaJatka lukemista ”22.3. World Water Day”

20.3. International Day of Happiness

Tämä blogikirjoitus on osa blogisarjaa, jossa Helsingin YK-nuorten hallituksen jäsenet kirjoittavat YK:n kansainvälisten päivien aiheista. Tämän postauksen on kirjoittanut yhdeksäsluokkalainen Emilia Suhonen, joka toimii tänä vuonna Helsingin YK-nuorten järjestösuhdevirkailijana. Onnellisuus on välittämistä. 20. maaliskuuta on vuoden pisin päivä ja silloin vietetään kansainvälistä onnellisuuden päivää. YK:n onnellisuusraportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa vuonna 2018. Viidenkärjessä olivatJatka lukemista ”20.3. International Day of Happiness”

Helsingin YK-nuoret Helena Rannan juhlaseminaarissa 28.2.18

Helsingin YK-nuoret osallistuivat eilen oikeushammaslääketieteen professori Helena Rannan juhlaseminaariin ’Naiset, Rauha ja Ihmisoikeudet’. Seminaarin järjestivät Rannan kanssa yhteistyötä tekevät järjestöt: Ihmisoikeusliitto, Plan International Suomi, Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry, Suomen UN Women, Suomen YK-liitto ja Zonta International Piiri 20. Seminaarilla kunnioitettiin Rannan arvokasta elämäntyötä ihmisoikeuksien puolustajana ja rauhan edistäjänä sekäJatka lukemista ”Helsingin YK-nuoret Helena Rannan juhlaseminaarissa 28.2.18”

6.2. International Day of Zero Tolerance for Female Genital Mutilation

Tämä blogikirjoitus on osa blogisarjaa, jossa Helsingin YK-nuorten hallituksen jäsenet kirjoittavat YK:n kansainvälisten päivien aiheista. Tämän postauksen on kirjoittanut neljännen vuoden sosiaali- ja kulttuuriantropologian opiskelija Kia Karvetti, joka toimii tänä vuonna toisena Helsingin YK-nuorten tiedottajana. Helmikuun kuudentena päivänä vietettiin Saamelaisten kansallispäivän lisäksi myös toista tärkeää merkkipäivää, nimittäin kansainvälistä naisten ja tyttöjen ympärileikkauksen vastaista päivää. Naisten jaJatka lukemista ”6.2. International Day of Zero Tolerance for Female Genital Mutilation”

Food and Sustainablity – A Visualiziation of Our Study Trip

Inspired by the UN Youth of Helsinki’s study to Rome, the participants gathered  together for a workshop after the trip to discuss the burning questions about food, the future of food, food sustainability and food systems, questions that were left in our minds after our overwhelming study trip. Following, you will find the work ofJatka lukemista ”Food and Sustainablity – A Visualiziation of Our Study Trip”

Study trip to Rome in 2017

Read now about the Sustainable food themed study trip that took place in Rome, Italy, last November! HYKY sent 11 of its members abroad for four days, and we asked one of the participants to share how the study trip evolved and what kind of new insights it gave. ”My name is Guilherme Varro, IJatka lukemista ”Study trip to Rome in 2017”

Uusi hallitus! New board!

30.11 käydyssä syyskokokouksessa valittiin Helsingin YK-nuorille uusi hallitus vuodelle 2018. Ensi vuodesta on tulossa huikea ja paljon mielenkiintoisia tapahtumia on tiedossa. Onnea vielä uudelle hallitukselle! The UN youth of Helsinki board for 2018 was elected the 30th November.  Next year will be exciting and  full of interesting events. Once more congratulations to our new board!Jatka lukemista ”Uusi hallitus! New board!”

Suomi ja suomalaiset YK:ssa 5/5

  Osana Suomi 100-ohjelmaa Helsingin YK nuoret julkaisevat itsenäisyyspäiväviikolla päivittäin tietoiskun Suomen ja suomalaisten merkittävästä työstä YK:ssa, sekä YK:n arvojen edistäjänä. Kampanjan viimeisenä päivänä keskitymme Suomen rooliin maailman ruokaturvan edistäjänä. // As part of the Finland 100 years Programme, UN Youth of Helsinki is publishing daily a short fact sheet about the remarkable work ofJatka lukemista ”Suomi ja suomalaiset YK:ssa 5/5”

Suomi ja suomalaiset YK:ssa 4/5

Osana Suomi 100-ohjelmaa Helsingin YK nuoret julkaisevat itsenäisyyspäiväviikolla päivittäin tietoiskun Suomen ja suomalaisten merkittävästä työstä YK:ssa, sekä YK:n arvojen edistäjänä. Tämän päivän aiheena on Suomi ja YK:n väestörahaston rooli sukupuolten tasa-arvossa. // As part of the Finland 100 years Programme, UN Youth of Helsinki is publishing daily a short fact sheet about the remarkable workJatka lukemista ”Suomi ja suomalaiset YK:ssa 4/5”

Suomi ja suomalaiset YK:ssa 3/5

Osana Suomi 100-ohjelmaa Helsingin YK nuoret julkaisevat itsenäisyyspäiväviikolla päivittäin tietoiskun Suomen ja suomalaisten merkittävästä työstä YK:ssa, sekä YK:n arvojen edistäjänä. Kampanjan kolmantena päivänä käsittelemme Suomalaisten roolia YK:n rauhantyössä. // As part of the Finland 100 years Programme, UN Youth of Helsinki is publishing daily a short fact sheet about the remarkable work of Finland andJatka lukemista ”Suomi ja suomalaiset YK:ssa 3/5”

Suomi ja suomalaiset YK:ssa 2/5

Osana Suomi 100-ohjelmaa Helsingin YK nuoret julkaisevat itsenäisyyspäiväviikolla päivittäin tietoiskun Suomen ja suomalaisten merkittävästä työstä YK:ssa, sekä YK:n arvojen edistäjänä. Tämän päivän aiheena on ‘Suomi sillanrakentajana YK:ssa.’ // As part of the Finland 100 years Programme, UN Youth of Helsinki is publishing daily a short fact sheet about the remarkable work of Finland and FinnsJatka lukemista ”Suomi ja suomalaiset YK:ssa 2/5”

Suomi ja suomalaiset YK:ssa 1/5

Osana Suomi 100-ohjelmaa Helsingin YK nuoret julkaisevat itsenäisyyspäiväviikolla päivittäin tietoiskun Suomen ja suomalaisten merkittävästä työstä YK:ssa, sekä YK:n arvojen edistäjänä. Ensimmäisen päivän teksti käsittelee Suomalaisia naisia YK:ssa, tervetuloa seuraamaan kampanjaa! // As part of the Finland 100 years Programme, UN Youth of Helsinki will publish daily a short fact sheet about the remarkable work ofJatka lukemista ”Suomi ja suomalaiset YK:ssa 1/5”

#Mahdollisuuslupaus -kampanja

Helsingin YK-nuoret ja BadBaado ry tapasivat kaupunginvaltuutettuja keskiviikkona 25.10  #mahdollisuuslupaus -kampanjan merkeissä! Meitä kuulemassa olivat Joel Harkimo (kok), Mirita Saxberg (kok), Alviina Alametsä (vihr), Otso Kivekäs (vihr), Mari Holopainen (vihr), Anna Strömberg (rkp), Björn Månsson (rkp), Outi Alanen (vas), Johanna Laisaari (sdp) ja Tuuli Kamppila (fp). YK:n päätöslauselma 2250, Nuoret, rauha ja turvallisuus, korostaa nuorten asemaa kestävän rauhan jaJatka lukemista ”#Mahdollisuuslupaus -kampanja”

Hae mukaan opintomatkalle Roomaan!

Haku Helsingin YK-nuorten opintomatkalle Roomaan on auki! Apply to the study trip of the UN Youth of Helsinki to Rome now! *In English below* Kiinnostaako sinua kestävä kehitys tai globaali ruoantuotanto? Oletko miettinyt kuinka voimme tulevaisuudessa taata että ruokaa tuotetaan tarpeeksi maapallon alati kasvavalle väestölle tavalla, joka ottaa huomioon myös ympäristön ja luonnonvarojen kestävän käytön?Jatka lukemista ”Hae mukaan opintomatkalle Roomaan!”

Helsingin YK-nuorten kanssa Uutisvuodon kuvauksiin!

Jari Tervon viimeinen nauhoitus! Nyt on tiedossa aivan mahtava tilaisuus päästä nauramaan Jari Tervolle (viimeistä kertaa Uutisvuodon live-kuvauksissa), hengailemaan ihanien HYKYläisten kanssa ja juomaan YLE:n tarjoamat kahvit sekä kenties saada naamansa televisioon! Tule siis HYKY ry:n mukaan Uutisvuodon nauhoitukseen perjantaina 2.6 kello 11–13! Tapaaminen on Yleisradion Studiotalon Uutiskatu 5) aulassa, pääovien vieressä kello 10.55. OhjelmaJatka lukemista ”Helsingin YK-nuorten kanssa Uutisvuodon kuvauksiin!”

Hyky ry Maailma kylässä -festivaalilla YK-liiton teltalla 27. – 28.5.

Helsingin YK-nuoret osallistuavat Maailma kylässä -festivaaleille yhdessä muiden YK-järjestöjen kanssa. Meidät löydät YK-liiton teltalta, jossa jaossa YK-aiheisia materiaaleja ja muuta kiva. Olet myös erityisen tervetullut tutustumaan meihin ja haastamaan aktiivejamme vaikeilla kysymyksillä!   Nähdään viikonloppuna :)! Lisää tietoa Maailma kylässä -festivaaleista löydät täältä: http://www.maailmakylassa.fi/  ja YK-liiton facebooktapahtuman täältä .

Hyvää kahvia -kampanja, Good Coffee campaign 5.-12.4!

Ota ystäväsi mukaan ja lähde nauttimaan kuppi Hyvää kahvia, samalla tuet Zimbabwen Aids orvot ry:tä! ☕️ Helsingin YK-nuoret järjestävät jo kolmatta vuotta peräkkäin Hyvää kahvia -kampanjan, jonka tarkoituksena on kerätä rahaa tietylle hyväntekeväisyys järjestölle. Tänä vuonna olemme valinneet kohteeksi Zimbabwen Aids-orvot ry:n Hyvää Kahvia -kampanjan tarkoituksena on tukea orpolasten koulunkäyntiä sekä edistää heidän hyvinvointia Hararen DzivarasekwanJatka lukemista ”Hyvää kahvia -kampanja, Good Coffee campaign 5.-12.4!”

Tervetuloa HYKY ry:n ylimääräiseen vaalikokoukseen 22.3! / Welcome the the UN Youth of Helsinki extra caucus 22.3!

In English below Tervetuloa HYKY ry:n ylimääräiseen vaalikokoukseen 22.3! maaliskuuta klo 17-19 pidetään Helsingin YK-Nuorten ylimääräinen kokous, jossa valitaan uusi puheenjohtaja, ympäristö- ja teemavuosivastaavat, sekä täytetään mahdollisesti yksi puheenjohtajuuden alta vapautuva hallituksen viroista. Paikalle toivotaan erityisesti uusia HYKY ry:n toiminnasta kiinnostuneita jäseniä, joilta löytyy innostusta lähteä mukaan monipuolisen ja aktiivisen järjestömme hallitustyöskentelyyn. Hallituksen jäsenenä saaJatka lukemista ”Tervetuloa HYKY ry:n ylimääräiseen vaalikokoukseen 22.3! / Welcome the the UN Youth of Helsinki extra caucus 22.3!”

Ekskursio Ulkoministeriön Poliittiselle osastolle 13.2

Kiinnostaako sinua Nuorten toiminta rauhan ja turvallisuuden luomisessa? Onko YK:n päätöslauselma 2250 sinulle tuttu? Oletko kiinnostunut nuorten vaikutusmahdollisuuksista kestävän rauhan rakentamisessa? Jos kysymykset herättivät sinussa mielenkiintoa, tule Helsingin YK-nuorten kanssa vierailulle Ulkoministeriön Poliittiselle osastolle maanantaina 13.2. Meidät vastaanottaa yksikköpäällikkö Lasse Keisalo ja avustaja Katariina Oiva. Vierailun aikana paneudumme erityisesti YK:n päätöslauselmaan 2250 – Nuoret, rauhaJatka lukemista ”Ekskursio Ulkoministeriön Poliittiselle osastolle 13.2”

Haku Kööpenhaminan opintomatkalle avattu! Apply to the study trip to Copenhagen!

Hae mukaan Helsingin YK-nuorten opintomatkalle Kööpenhaminaan! Kiinnostaako sinua Helsingin YK-nuorten toiminta? Oletko halukas tekemään Pohjoismaista yhteistyötä? Pidätkö nuorten merkitystä tärkeänä rauhan ja turvallisuuden luomisessa? Hae mukaan Helsingin YK-nuorten opintomatkalle Kööpenhaminaan 9.-12.3.2017. Matkan kantavana teemana toimii YK:n päätöslauselma 2250 – Nuoret, Rauha ja Turvallisuus sekä Pohjoismaisen yhteistyön lisääminen. Matka on pääosin omakustanteinen. Osa matkakuluista korvataan, kunJatka lukemista ”Haku Kööpenhaminan opintomatkalle avattu! Apply to the study trip to Copenhagen!”

Helsingin YK-nuorten Alumni-ilta

Minne järjestötoiminta voi viedä? Onko oma urapolku vielä pimenossa? Tule inspiroitumaan yhdessä Helsingin YK-nuorten Alumni-iltaan kera glögin ja pienen purtavan!

HYKY vieraili Kirkon Ulkomaanavun toimistolla 16.5.

  Idea ekskursioon Kirkon Ulkomaanavulle lähti heidän monipuolisesta työstään erityisesti nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Syrjäytymisen ehkäiseminen on Helsingin YK-nuorten yksi tämän vuoden kattavista teemoista, joten olimme innokkaita kuulemaan lisää Kirkon Ulkomaanavun kansallisen ja globaalin tason hankkeista ja toiminnasta. Vierailulla oli mukana 10 osallistujaa. Ensin pääsimme kuulemaan vanhemman rauhantyön asiantuntijan Matthias Wevelsiepin lyhyen esitelmän Kirkon Ulkomaanvun yleisistäJatka lukemista ”HYKY vieraili Kirkon Ulkomaanavun toimistolla 16.5.”

Urheilua ja yhteispeliä Mäkelänrinteen lukiossa

Viime keskiviikkona 6.4. vietettiin vuosittaista Urheilun ja Kehityksen päivää (International Day of Sport for Development and Peace)! Teemapäivän tarkoituksena on korostaa urheilun merkitystä kehityksen ja rauhan, sekä samalla YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa.

Vuosittainen urheilun ja kehityksen päivä

Tänään vietetään vuosittaista Urheilun ja Kehityksen päivää (International Day of Sport for Development and Peace)! Teemapäivää vietetään kolmatta kertaa ja tarkoituksena on korostaa urheilun merkitystä kehityksen ja rauhan, sekä samalla YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa. Urheilu ja liikunta ovat ovat tärkeitä harrastuksia aikuisille ja nuorille ympäri maailman. Urheiluun liittyy monia terveyttä edistäviä ominaisuuksia ja samalla se edistääJatka lukemista ”Vuosittainen urheilun ja kehityksen päivä”

22.3 Nuoret, Rauha ja Turvallisuus

Iltapäivä on tuonut tullessaan surullisia uutisia. Kymmeniä on menehtynyt ja useita on vakavasti loukkaantunut Brysselin terroristi-iskuissa, mikäli ISIS luokitellaan terroristijärjestöksi. Oli luokitus mikä tahansa, suru pysyy samana. Kaikkia uhreja kunnioittaen, tulee meidän yhdistää voimavaramme ihmisinä, ei ainoastaan eurooppalaisina, ja taistella äärijärjestöjä vastaan. Sekä oikeistoradikalismi että jihadismi elävät kummatkin epätoivolla, jonka talouskriisi ja globalisaatio ovat tuottaneet.Jatka lukemista ”22.3 Nuoret, Rauha ja Turvallisuus”

21.3 Kansainvälinen päivä rotusyrjinnän poistamiseksi

Tänään vietetään kansainvälistä päivää rotusyrjinnän poistamiseksi. Rotusyrjinnällä tarkoitetaan kaikkea rotuun, ihonväriin, syntyperään tai etnisyyteen perustuvaa erottelua, mikä on Suomessa edelleen suuri ongelma. Helsingin YK-nuorten varapuheenjohtaja Gina Myllymäki piti aiheeseen liittyvän puheenvuoron Suomen rauhantutkimusyhdistyksen kevätseminaarissa 9.3.2016 yhdessä muiden puhujien Erkki Tuomiojan, Karin Creutzin ja Raimo Lintosen kanssa.

hyvääkahvia

Hyvää Kahvia -kampanja starttaa 15.2.

Helsingin YK-nuoret starttaavat Hyvää Kahvia -kampanjan ensi maanantaina 15.2. Kampanjan tarkoituksena on tukea ihmiskaupan vastaista työtä ja lisätä tietoisuutta ihmiskaupasta. Nauttimalla kahvia seuraavissa yhteistyökahviloissa tuet hyvää asiaa:

Uusien ilta

HYKY järjesti 15. syyskuuta Uusien illan yhdessä Suomen malli-YK:n eli FinMUNin kanssa. Tarkoituksena oli järjestää matalan kynnyksen tapahtuma, jossa nuorille suunnattujen YK-järjestöjen toiminnasta kiinnostuneet pääsisivät tutustumaan toisiinsa ja järjestöjen aktiiveihin speed datingin malliin.

HYKYllä on uudet nettisivut

HYKY uusii syksyn aikana verkkosivujaan! Vanhat sivut osoitteessa http://www.helsinki.fi/jarj/hyky eivät enää päivity, ja niillä oleva sisältö siirtyy vähitellen uuteen osoitteeseen.  Uusien nettisivujen ruuvailu on vielä kesken, joten jos kohtaat sivuilla ongelmia, ota yhteyttä verkkoviestintävastaavaan.

HYKYn opintomatka Brysseliin ja Haagiin

Helsingin YK-nuoret järjesti 11.-13.5.2015 opintomatkan Brysseliin ja Haagiin. Matkan tarkoituksena oli tutustua Brysselissä ja Haagissa toimiviin kansainvälisiin elimiin, tavata eri alojen asiantuntijoita, keskustella HYKYlle tärkeistä aiheista ja tavata Belgian YK-nuoria. 

#HeForShe -tasa-arvo kaikkien agendalle

  Sukupuolten välisen vastakkainasettelun aika on ohi. Helsingin YK-nuoret haluaa auttaa rakentamaan tasa-arvoisen yhteiskunnan. HYKY haastoi jokaisen mieskansanedustajan sekä tulevat eduskuntavaaliehdokkaat sitoutumaan ja toimimaan sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi sekä liittymään YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenin lanseeraamaan solidaarisuusliikkeeseen, He4She -kampanjaan.

Lapsiavioliitot

Planin ja 12 vuotiaan norjalaisen tytön Maja Bergströmmin kampanja keräsi aikaisemmin syksyllä paljon huomiota mediassa. Ideana oli luoda länsimainen lapsimorsian ja näin saada lapsiavioliitoille lisää huomiota siellä, missä aihe ei kosketa ihmisiä tarpeeksi paljon.

Ruokaturva koskettaa meitä kaikkia

Yhdistyneiden kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO arvioi 842 miljoonan ihmisen, eli joka kahdeksannen koko maailmassa, kärsineen kroonisesta nälästä vuosien 2011 ja 2013 välillä – toisin sanoen he eivät saaneet säännöllisesti tarpeeksi ruokaa aktiivisen elämän tarpeisiin. Vaikka luku on pienempi kuin edellinen arvio vuosilta 2010-2012, on paljon vielä tekemättä.

Kansanäänestys: demokratiaa parhaimmillaan vai peloilla hallitsemista?

Kansanäänestysten luvattu maa Sveitsi hätkähdytti Eurooppaa 9.2.2014. Aloite ”Massamaahanmuuttoa vastaan” sai taakseen äänestäjien enemmistön, 50,3 %, kun Sveitsissä hyväksyttiin ehdotus EU-kansalaisten maahanmuuton rajoittamisesta. Kahdeksan miljoonan asukkaan maassa eroa kyllä- ja ei-puolten välillä oli vaivaiset 19 526 ääntä. Äänestystulos asetti Sveitsin hallituksen vaikeaan tilanteeseen, koska maan ja EU:n välillä on vuodesta 2007 lähtien ollut vapaan liikkuvuuden takaava sopimus.Jatka lukemista ”Kansanäänestys: demokratiaa parhaimmillaan vai peloilla hallitsemista?”

Maahanmuutosta ja ennakkoluuloista

Maahanmuutosta vaikuttaa tulevan yksi tämän vuoden EU-vaalien suurista teemoista. 21.9.2013 julkaistussa HS-Gallupissa 57 % kyselyyn vastanneista on täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että ”kaikkien, jotka haluavat tulla Suomeen asumaan ja tekemään työtä, on saatava tulla tänne.” Kuitenkin ” yli puolet eli 52 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että ulkomaalaisten muuttamista tulee rajoittaa niin kauanJatka lukemista ”Maahanmuutosta ja ennakkoluuloista”

HYKY ry juhlisti 50. juhlavuottaan!

Cafe Engelin herkullisia tarjoiluja HYKY ry: juhlisti 50. juhlavuottaan illalliskutsuilla perjantaina 1.11.2013 Cafe Engelissä. Vuosijuhlille osallistui nykyisten hykyläisten lisäksi vanhoja aktiiveja ja yhteistyökumppaneita. Iltaa vietettiin rennossa tunnelmassa aina puoleenyöhön asti musiikista ja juhlapöydän antimista nauttien. Juhlissa kuultiin monia tarinoita vuosien varrelta Juhlapuhujina kuultiin HYKYn ensimmäistä puheenjohtajaa Pekka J. Korvenheimoa ja vanhaa hyky-aktiivia Paavo Lipposta, jotkaJatka lukemista ”HYKY ry juhlisti 50. juhlavuottaan!”

<span>%d</span> bloggaajaa tykkää tästä: