Poliittista naistenpäivää!

Teksti: Saara Pylkkänen Tänään 8.3. vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Päivää on juhlittu YK:n tunnustamana vuodesta 1975, mutta sen historia kantaa kuitenkin vielä paljon tätä kauemmas: ensimmäinen päätös kansainvälisestä naistenpäivästä tehtiin kansainvälisessä sosialistinaisten konferenssissa Kööpenhaminassa elokuussa 1910. Naistenpäivän historiaan syventyminen on mielestäni tarpeellista, koska tapamme viettää sitä ovat osin vieraantuneita sen juurista. Kukkien, suklaan ja onnentoivotusten jakamisenJatka lukemista ”Poliittista naistenpäivää!”

Saamelaisten kansallispäivä 6.2.: Mitä meidän tulisi oppia koulussa saamelaisuudesta

Tekstin ovat kirjoittaneet yhdenvertaisuustiimimme Mimmi Herranen ja Janina Ojala. Saamelaisten kansallispäivän kunniaksi haluamme HYKY:n yhdenvertaisuustiimissä kiinnittää huomiota siihen, kuinka vähän suomalaiset tietävät saamelaisista tai saamelaisuudesta. Monessa muussa mielessä hyvin kattava opetussuunnitelmamme huomioi saamelaisia hyvin vähän. Keräsimme tähän kirjoitukseen perustietoa maamme alkuperäiskansasta, suurin osa tästä tiedosta oli meillekin uutta.   1.  Saamelaiset ovat ainoa alkuperäiskansa EU:n alueella.Jatka lukemista ”Saamelaisten kansallispäivä 6.2.: Mitä meidän tulisi oppia koulussa saamelaisuudesta”

HYKY Maailmalla – kohtaamisia Pariisin pakolaisleirillä

Kirjoittaja on Helsingin YK-nuorten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusvirkailija Elsa Korkman, joka opiskelee syksyn 2020 Pariisissa. Hän on toiminut vapaaehtoisena pakolaisleirillä Pariisissa Sciences Po Refugee Help -opiskelijajärjestössä, joka auttaa turvapaikanhakijoita mm. antamalla vaatteita ja juridista apua turvapaikkaprosessiin liittyen. Tämän blogin aiheena on pakolaisleiri ja sen evakuoiminen – poliisioperaatio, jota ihmisoikeuksien näkökulmasta voidaan kutsua ainoastaan epäonnistuneeksi. Sisältövaroitus: BlogiJatka lukemista ”HYKY Maailmalla – kohtaamisia Pariisin pakolaisleirillä”