Saamelaisten kansallispäivä 6.2.: Mitä meidän tulisi oppia koulussa saamelaisuudesta

Tekstin ovat kirjoittaneet yhdenvertaisuustiimimme Mimmi Herranen ja Janina Ojala.

Saamelaisten kansallispäivän kunniaksi haluamme HYKY:n yhdenvertaisuustiimissä kiinnittää huomiota siihen, kuinka vähän suomalaiset tietävät saamelaisista tai saamelaisuudesta. Monessa muussa mielessä hyvin kattava opetussuunnitelmamme huomioi saamelaisia hyvin vähän. Keräsimme tähän kirjoitukseen perustietoa maamme alkuperäiskansasta, suurin osa tästä tiedosta oli meillekin uutta.  

1.  Saamelaiset ovat ainoa alkuperäiskansa EU:n alueella.

Suomessa saamelaisten asema alkuperäiskansana on vahvistettu lakiin vuonna 1995. Alkuperäiskansan määritelmästä on sovittu kansainvälisesti ensimmäistä kertaa ILO 169-sopimuksessa. Sen mukaan alkuperäiskansan piirteitä ovat mm. polveutuminen tiettyä maa-aluetta ennen sen “löytämistä” tai valloittamista asuttaneesta väestöryhmästä ja omien kulttuuristen, sosiaalisten ja poliittisten instituutioiden säilyminen ainakin osittain. Saamelaiset ovat verrattain pieni kansa, Suomessa saamelaisia on noin 10 000. Muita alkuperäiskansan määritelmän täyttäviä ihmisryhmiä ei Euroopan unionin alueella ole.

2.  Kolme saamen kieltä

Saamelaisuuden moninaisuus liittyy muun muassa kielen moninaisuuteen, koska kieliä on yhden sijasta kolme(!). Suomessa virallisia saamen kieliä on pohjoissaame, koltansaame ja inarinsaame. Kielet eroavat täysin toisistaan, eivätkä kielten puhujat ymmärrä toisiaan paitsi opettelemalla kieltä. Kaikissa kielissä on myös oma kirjakielensä ja ontografiansa. Pohjoissaame on yleisin ja sitä puhuu Suomessa noin 2000 ihmistä. Inarinsaamea puhuu noin 300-400 ihmistä ja koltansaamea noin 300. Kaikki saamen kielet ovat uhanalaisia – erityisesti inarin- ja koltansaame. 

Saamen kielien ja kieltä puhuvien oikeuksista säädetään saamen kielilaissa. Saamelaisilla on myös oikeus saada palveluita saameksi virastoissa ja sairaaloissa saamelaisten virallisella kotiseutualueella, joihin kuuluu Enontekiö, Inarin ja Utsjoen kunnat, sekä Sodankylän pohjoisosa. Saamen kieli saavutti Suomessa virallisen kielen aseman kotiseutualueellaan vuonna 1992. 

Saamen kieliä on kaiken kaikkiaan 9-10 laskutavasta riippuen. 

3. Saamenmaa

Kaikki saamelaiset eivät suinkaan asu Suomessa, vaan saamelaisten kotiseutualueella, saamenmaalla, joka ulottuu Venäjän Kuolan niemimaalta Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoisosiin. Saamenmaa ei kuitenkaan ole valtio, vaikka alueella on paljon yhteistä historiaa. Aiemmin alueella toimi siida, joka koostui samalla alueella asuneista perheistä ja suvuista. Siidat ovat osittain edelleen toiminnassa poronhoidossa. Saamenmaa ei koskaan saavuttanut omistusoikeudellista tunnustusta. Yhtenä syynä oli kuningaskuntien (Ruotsi, Norja ja Novgorod) kiinnostus saamenmaan luonnonvaroista. 

4. Gákti (pohjoissaame) – saamelaisten perinteinen puku

Monille tutuin osa näkyvää saamelaiskulttuuria on saamenpuku. Saamenpuku eli gákti ei ole vain vaate, vaan se on saamelainen ilmiö, jota ei voi verrata muuhun. Asuun kuuluu puvun lisäksi päähine, vyö, paulat, riskut eli hopeakorut, housut, kengät sekä lakki ja villahuivi (naiset) ja talvella lapaset. Suomessa on viisi saamenpukumallia. 

Gákti ei ole kansallispuku, eikä oikeastaan kansanpuku. Puku määräytyykin alueen sijasta suvun mukaan. Gáktia ei voi siis valita, vaan suvun mukaan määräytyy, mikä gákti kuuluu kenellekin. Saamelaisen muuttaessa pois omalta kotiseudultaan, hänellä kuitenkin säilyy vanha pukunsa. Gáktia voi vaihtaa, mutta harvoin. Yksi tilanne, jossa saamenpuku voi vaihtua, on avioliitto. Usein avioiduttaessa nainen ottaa käyttöön miehensä suvun gáktin, mutta valintaan vaikuttaa myös asuinpaikka. Yleensä paikkakunnalle muuttava valitsee uuden kotiseudun puvun.

Saamenpuvun vaihtamiseen liittyy vahvasti kunnioitus. Kun suku hyväksyy uuden puolison osaksi sukua, antaa se luvan suvun gáktin käyttöön. Avioliiton tulee kuitenkin olla riittävän vakava, jotta vaihdos tehdään. 

5. “Joiku ei ole vain musiikkia, vaan myös sosiaalinen ja viestinnällinen väline” (suora lainaus)

Joiku tunnetaan usein musiikkina, mutta se on paljon muutakin. Joikuihin liitttyy paljon huomioitavaa, joten niitä voi olla haastavaa ymmärtää. On tärkeää tietää, että joikua ei kannata esittää julkisesti, jos ei tunne joikun historiaa, elvytyspyrkimyksiä, saamen kieliä, sävelkieliä tai monitasoisia merkityksiä. Tällöin voi vahingossa tulla esittäneeksi loukkaavan pilkkajoikun tai joikun, jota saamelaiset eivät itse esittäisi. Tästä huolimatta kuka tahansa voi esittää saamenkielisiä lauluja. Monissa saamelaisissa suvuissa joikaaminen on kuitenkin loppunut muun muassa kolonialismin ja kirkon takia.

6. Poronhoito

Poronhoito on yksi tunnetuimmista osista saamelaiskulttuuria. Poronhoidolla on pitkä historiallinen, kulttuurinen ja yhteisöllinen merkitys saamelaisille. 

Saamelainen poronhoito perustuu laidunkiertojärjestelmään ja eroaa siten suomalaisesta poronhoidosta. Laidunkiertojärjestelmä pohjautuu poronhoitajien kulttuurisiin tapoihin ja porojen biologiaan. Keskeistä on se, että poroja laidunnetaan kesällä ja talvella eri alueilla. Poronhoitoa harjoitetaan ns. talvisiidoissa eli paimennusyksiköissä, jotka perustuvat sukulaisuuteen muodostuvista poroperheistä. Siidojen nautinta-alueet eivät ole staattisia, vaan alueet saattavat muuttua tai yhdistyä toisiinsa. 

Norjassa ja Ruotsissa poronhoito on rajattu pääosin saamelaisille, kun taas Suomessa kuka tahansa voi omistaa poronhoitoalueen. 

7.  Sámediggi – Saamelaiskäräjät

Saamelaiskäräjät on saamelaisten edustuksellinen itsehallintoelin, jolle on asetettu perustuslaillinen tehtävä saamelaisen kulttuurin suojelemisesta ja sen kehittymisen turvaamisesta. Vaikka saamelaiskäräjät toimii oikeusministeriön hallintoalalla, on se itsenäinen valtion virkamiehistä ja käyttää näin itsenäistä päätäntävaltaa. Käräjien tarkoitus on edustaa saamelaisia sekä kotimaisessa että kansainvälisessä päätöksenteossa. Suomen, Ruotsin ja Norjan virallisesti tunnustetut saamelaiskäräjät ja Venäjän saamelaisjärjestöt tekevät tiiviisti yhteistyötä saamelaisen parlamentaarisen neuvoston (SPN) kautta. 

Valtio on velvollinen neuvottelemaan saamelaiskäräjien kanssa kaikista saamelaisiin kohdistuvista merkittävistä toimenpiteistä. Näiden joukkoon lukeutuvat lainsäädännön uudistukset, kieltä ja opetusta, sekä maankäyttöä koskevat kysymykset. 

Valtiota on kuitenkin kritisoitu siitä, ettei se anna riittävästi painoarvoa saamelaiskäräjien esittämille kannoille ja esityksille. Viime vuosina keskustelua on herättänyt saamelaisten pyhien paikkojen rauhoittaminen turismilta. Kulttuurihistoriallisesti merkittävien ja monille saamelaisille edelleen tärkeiden  kohteiden huoleton virkistyskäyttö on herättänyt huolta suojelutoimien riittämättömyydestä ja saamelaisten äänen kuulumattomuudesta päätöksenteossa.

8.  ILO 169

ILO eli Kansainvälinen työjärjestö on YK:n alaisuuteen perustettu erikoisjärjestö. Vuonna 1989 laadittiin ILO 169 -sopimus, jonka tarkoituksena on asettaa vähimmäisvaatimukset alkuperäis- ja heimokansojen laillisille oikeuksille kohtelulle. Sopimus korvasi aiemman ILO 107 -sopimuksen, joka perustui ajatukselle alkuperäiskansojen ja vähemmistöryhmien sulauttamisesta valtaväestöön. Saamelaisalueisiin kuuluvista maista Norja on ainoa, joka on ratifioinut ILO 169 -sopimuksen.

Suomessa sopimuksen ratifioiminen tarkoittaisi aikaisempaa tiiviimpää yhteistyötä hallituksen ja saamelaiskäräjien välillä. Lainsäädäntö tulisi tarkastaa ja tarvittaessa korjata tavalla, jolla voidaan taata saamelaisen kulttuurin ja elämäntavan säilyttäminen ja mahdollisuus niiden kehittämiseen saamelaisten ehdoilla. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi tiettyjen maa-alueiden asettamista suojelluksi. Erityisesti velvoite maa-alueiden omistusoikeuden tunnustamisesta on noussut esteeksi sopimuksen ratifioinnille Suomen lisäksi myös Ruotsissa.

ILO 169 -sopimuksen ratifioiminen nousi Suomessa esiin vuonna 2014 Jyrki Kataisen hallituskaudella. Esitys vedettiin pois käsittelystä vuonna 2019. Valtioneuvosto perusteli päätöstään toteamalla esityksen olevan teknisesti vanhentunut. Sopimuksesta ja sen ratifioimisen vaikutuksista Suomessa asuviin saamelaisiin voi lukea tarkemmin esimerkiksi Ihmisoikeuskeskuksen sivuilta.

9.  Saamelaiset osana suomalaista yhteiskuntaa

Saamelaisten kohtelu suomalaisessa yhteiskunnassa on pitkään ollut tabu. 40-70 -lukujen välillä oli käytäntönä, että saamelaislapset muuttivat jo ala-asteikäisenä kotoaan koulujen asuntoloihin. Osaltaan järjestelyyn vaikuttivat pitkät koulumatkat. Saamen kielen puhuminen oli koulussa kiellettyä. Lapsia pyrittiin kasvattamaan ensisijaisesti suomalaisiksi, saamelaisuutta häivytettiin taka-alalle.

Virallisesti assimilaatiopolitiikkaa ei kirjattu lakiin, toisin kuin Norjassa. Käytännössä saamelaisia kuitenkin pakotettiin sulautumaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja hylkäämään perinteiset elintapansa ja instituutionsa. Esimerkiksi saamelaisten itsehallintoelinten päätäntävaltaa kavennettiin. Saamelaiset kohtasivat halventamista, haukkumista ja systemaattista syrjintää. Viihdekulttuurissa saamelaiset ovat joutuneet naurun ja pilkan kohteena loukkaavien stereotypioiden muodossa.

Useat saamelaiset luopuivat assimilaation myötä perinteisistä elinkeinoistaan ja muuttivat kaupunkeihin. Koska yleinen suhtautuminen saamelaisiin oli hyvin negatiivista, monet eivät puhuneet taustastaan. Tämän seurauksena useat sukupolvet menettivät kosketuksen juuriinsa. Kaupungistumisella oli myös vaikutuksensa saamelaisten psyykeeseen.

Nykypäivänä näiden toimien vaikutukset näkyvät muun muassa saamen kieliä äidinkielenään puhuvien määrän pienuudessa. Saamelaisten nykysukupolvet joutuvat painimaan kielettömyyden kanssa, jonka vaikutuksia ei saamelaisten asuttamissa maissa ole tutkittu. Kielettömyys on aiempien sukupolvien puhumien kielten menettämistä sitä kautta, ettei niitä ole ollut mahdollisuutta oppia. Saamelaiskäräjät on tehnyt 2000-luvulla runsaasti töitä saamen kielien elvyttämiseksi.

Pakkosuomalaistaminen on synnyttänyt saamelaisten keskuudessa kollektiivisen trauman. Koska lakiin kirjattua assimilaatiopolitiikkaa ei ollut, eivät saamelaiset ole saaneet Suomen valtiolta anteeksipyyntöä kohtelustaan. Vuosikymmeniä jatkuneet suomalaistamistoimet heijastuvat vielä nykyäänkin saamelaiskulttuurin elinvoimaisuuteen. Vuonna 2019 ilmestynyt Vastatuuleen – Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta -teos avaa saamelaisten kokemuksia. Jaana Kannisen ja Kukka Rannan kirjoittamaa teosta varten tehtiin tiivistä yhteistyötä saamelaisten kanssa.

10.  Saamelaisen kulttuurin jatkumo

Saamelaista kulttuuria ei ole aina osattu kohdella arvostavasti. Käännytystyön levittyä saamelaisalueille perinteiselle uskonnolle ja uskomuksille tärkeitä esineitä ja paikkoja tuhottiin systemaattisesti. Monien niistä katsottiin liittyvän noituuden harjoittamiseen. Muun muassa noitarummut kiellettiin. Niiden valmistukseen liittyvää tietoutta on herätelty uudelleen, mutta alkuperäisen merkityksensä noitien riittien toimituksessa se on kadottanut riittiperinteen katkettua. Saamelaisiin kohdistettiin jopa noitavainoja. 

Seidat olivat saamelaisessa mytologiassa pyhiä paikkoja, joilla suoritettiin erilaisia riittejä ja koettiin yhteyttä esi-isiin. Tyypillisimmin seidat ovat luonnon muovaamia kivipaasia tai kalliomuodostelmia, mutta myös ihmisen puusta valmistamia seitoja on ollut käytössä. Yksi tunnetuimpia seitoja on Ukonkivi Inarinjärvellä. Suvuilla ja yhteisöillä on myös perinteisesti ollut yksityisiä seitoja, joiden sijaintia ei usein haluta paljastaa ulkopuolisille. Lukuisien pyhien paikkojen tuhoamisesta huolimatta seidat ovat säilyttäneet merkityksensä saamelaisille. Seidat ovat edelleen elävä osa saamelaista kulttuuria.

Kulttuurinen omiminen on hyvin ajankohtainen ongelma myös saamelaiselle kulttuurille. Saamenpuvusta on tehty naamiaskaupoissa myytäviä versioita, turisteille myyty jäljitelmiä noitarummuista, joikuja esitetty herjaavassa mielessä. Ongelma on ymmärryksen ja arvostuksen puute; toisen ihmisen kulttuuri ei ole naamiaisasu, eikä toisen pyhä esine seinäkoriste. Myös seidat ovat kärsineet välinpitämättömästä asenteesta niiden pyhyttä kohtaan. Saamenmaalla matkustaessa kannattaa tutustua alueen alkuperäiskansan kulttuuriin osatakseen toimia kunnioittavasti.

Vaikka osa perinteistä onkin kadonnut käännytystyön, pakkosuomalaistamisen ja kielen menettämisen myötä, on saamelainen kulttuuri edelleen elinvoimainen. Nuoret saamelaistaiteilijat elvyttävät perinteitä ja lisäävät valtaväestön ymmärrystä saamelaisuuden ainutlaatuisuudesta. Heidän joukkoonsa lukeutuu kuvataiteilijoita, kirjailijoita, muusikoita, valokuvaajia ja käsityöläisiä. Monille heistä tärkeänä tavoitteena on saavuttaa yhteys juuriinsa, auttaen sitä kautta itseään ja tulevia sukupolvia läpi ylisukupolvisen trauman. 

Toivottavasti blogimme toi sinulle jotain uutta tietoa saamelaisista ja saamelaisuudesta.

Haluamme toivottaa hyvää saamelaisten kansallispäivää kaikille!

Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide!

Pyeri säämi aalmugpeivi puohháid!

Šiõǥǥ saaʹmi meersažpeiʹvv pukid!

Hyvää saamelaisten kansallispäivää!

Yv-tiimi Mimmi & Janina

Lähteet: 

Kuvitus: Taika Tontti

%d bloggaajaa tykkää tästä: