Mitä on antirasistinen pakolaisoikeus? Tapausesimerkkinä sateenkaariturvapaikanhakijat

Tässä blogissa Helsingin YK-nuorten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovirkailija ja pakolaisoikeuden parissa työskentelevä Elsa Korkman ja YK-nuorten yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovastaava Emilia Noschis selvittävät erityisesti sateenkaariturvapaikanhakijoiden asemaa turvapaikkajärjestelmässä: tunnistetaanko heihin kohdistuvaa vainoa, vai ovatko he kotimaastaan paettuaankin jääneet marginaaleihin? Entä pystyvätkö suomalaiset maahanmuuttoviranomaiset näkemään turvapaikanhakijat heidän omilla ehdoillaan? Liittyykö turvapaikkajärjestelmään jäänteitä rakenteellisesta rasismista?

Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti rasismista niin Suomessa kuin maailmalla sen jälkeen, kun Yhdysvalloissa poliisi kuristi mustan miehen kuoliaaksi. Myös Suomessa on syytä keskustella rasismista, sillä Suomi on tutkitusti Euroopan rasistisin maa (ks. Esim. EU:n perusoikeusviraston tutkimus, jossa tarkastellaan afrikkalaistaustaisten rasismikokemusten yleisyyttä).

Yksi rasistista häirintää mutta myös institutionaalista piilorasismia eniten kohtaavista ryhmistä Suomessa ovat turvapaikanhakijat. Erityisen haastavassa tilanteessa ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, sillä syrjintä voi kohdistua tällöin moneen eri identiteetin osaan. Tämän takia syrjintää voi olla myös haastava tunnistaa ja paikantaa. Tarvitaan laajaa ymmärrystä intersektionaalisesta identiteetistä ja sen vaikutuksista syrjinnän muotoihin. Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten aseman puolustaminen Suomessa on, ja sen tulee olla, antirasistista toimintaa.

Kysymys on myös ihmisoikeuksien puolustamisesta. Kaikki eivät kuitenkaan tunne niitä ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä velvoitteita, jotka juridisesti määrittelevät sen, kuka on pakolainen ja kuka ei, kuka ansaitsee suojelua ja kuka ei.

Näihin juridisiin käsitteisiin ja sopimuksiin olisi syytä tutustua tarkemmin, sillä kansainväliset sopimukset ja kansallinen lainsäädäntö määrittävät sen, mitä oikeuksia ihmisillä on ja miten instituutiot nämä oikeudet tunnistavat. Vaikka lainsäädännön tarkoitus onkin turvata ihmisoikeudet, voi lainsoveltaja kuitenkin paikoin epäonnistua tässä. Joskus lait jopa ylläpitävät rasistisia rakenteita.

Rasististen tai muilla tavoin ongelmallisten rakenteiden tunnistaminen on erityisen tärkeää pakolaisoikeudessa. Turvapaikkajärjestelmässä arvioidaan ihmisten kertomuksia pakenemisesta, vainosta ja kotimaassa koetuista traumaattisista tilanteista. Antirasistinen analyysi saattaa paljastaa tähän arviointiin kytkeytyviä oletuksia. Kysymys on pahimmillaan pelastajakompleksista, jossa turvapaikanhakijaa ei kyetä kuuntelemaan kulttuurisesti sensitiivisesti, vaan hänen kokemuksiaan tarkastellaan vain länsimaisesta näkökulmasta.

Perusasioita pakolaisoikeudesta

Pakolaisuus käsitteenä perustuu YK:n vuoden 1951 Pakolaissopimukseen. Pakolaisten asema turvataan kuitenkin osaltaan myös kidutuksen vastaisessa sopimuksessa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa sekä YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa. Pakolaiset määritellään henkilöiksi, jotka joutuvat pakenemaan kotimaansa ulkopuolelle, koska heitä uhkaa kotimaassa vainon vaara. Vainon uhka perustuu tällöin rotuun, uskontoon, kansallisuuteen, tiettyyn yhteiskuntaluokkaan kuulumiseen tai poliittiseen mielipiteeseen.

Ihmisiä voidaan siis pakolaissopimuksen mukaisesti vainota monista syistä. Usein käytännössä vainotuksi joutuvat erilaiset vähemmistöt ja marginalisoidut ihmisryhmät, yhteiskunnan heikko-osaisimmat. Autoritaarisissa maissa voidaan vainota oppositiota tai erilaisia demokratialiikkeitä, muualla taas erityisesti uskonnolliset vähemmistöt ovat vaarassa. Myös naisten asema on joissain yhteiskunnissa niin huono, että he saattavat joutua tilanteisiin, joissa heihin kohdistuu heidän sukupuolensa takia vainoa.

Joissain maissa vainotaan myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia esimerkiksi määrittelemällä homoseksuaalisuus rikokseksi, josta voi saada kuolemanrangaistuksen. Vainoa tapahtuu myös kuitenkin maissa, joissa kriminalisointi ei kohdistu sukupuoli- tai seksuaali-identiteettiin. Useassa maassa vaino tapahtuu muiden toimijoiden kuin viranomaisten taholta, mutta riittävää viranomaissuojelua ei kuitenkaan usein ole. Suomeen saapuukin vuosittain paljon turvapaikanhakijoita, jotka vetoavat seksuaaliseen suuntautumiseensa tai sukupuoleensa turvapaikkaprosessissa. Viime vuosina näitä hakijoita on ollut jopa niin paljon, että Maahanmuuttovirasto on alkanut suhtautua epäluuloisemmin tällaisiin hakijoihin ja heidän kokemustensa todenmukaisuuteen.

Maahanmuuttoviraston päätöskäytäntö: aito kokemus ei ole ”ylimalkainen”

Vielä vuonna 2015 suurin osa turvapaikanhakijoista sai myönteisen päätöksen hakemukseensa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun, Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteinen tutkimus vertailee keskenään turvapaikkapäätöksiä keväältä 2015 ja kesältä 2017. Kun vuonna 2015 selvä enemmistö tarkasteltavista päätöksistä oli myönteisiä, oli tämä määrä vuonna 2017 laskenut noin viidennekseen kaikista päätöksistä. Myönteisten päätösten määrä oli siis laskenut dramaattisesti tuona aikana. Tutkimuksen mukaan erilaiset lakimuutokset eivät kuitenkaan vaikuttaneet tähän muutokseen, vaan muutos tapahtui Maahanmuuttoviraston arvioinnissa.

Tutkimuksessa todettiin, että entistä harvempaa turvapaikanhakijaa uskottiin vuonna 2017. Turvapaikanhakijan kertomusta pidettiin useammin yleisluontoisena, pintapuoleisena tai ylimalkaisena.

Sama tendenssi voidaan havaita niiden turvapaikanhakijoiden kohdalla, jotka hakevat suojelua seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolensa takia. Seksuaalivähemmistöön kuuluvilta turvapaikanhakijoilta kysytään turvapaikkapuhuttelussa esimerkiksi siitä, miltä heistä on tuntunut elää sorrettuna vähemmistönä, milloin he ensimmäistä kertaa ymmärsivät olevansa homoseksuaaleja (tai muuhun seksuaalivähemmistöön kuuluvia) ja miten he tämän kokivat. Ei riitä, että turvapaikanhakija kertoo seksielämästään tai näyttää kuvia itsestään kumppaninsa kanssa – yksittäiset seksikerrat kun eivät kerro identiteettiä ja kuvatkin voi väärentää. Maahanmuuttovirasto haluaa kertomukseen tunnetta ja omista sielunmaisemista avautumista.

Turvapaikanhakuprosessi on jo valmiiksi hyvin raskas prosessi ja sen lisäksi turvapaikanhakija joutuu mahdollisesti kuulusteluissa käymään läpi traumaattisia kokemuksia avoimesti. Kuulustelut, jossa joudutaan käymään läpi hyvin henkilökohtaisia asioita ja kokemuksia, voidaan kokea ahdistaviksi ja nöyryyttäviksi. Jos turvapaikanhakija on elänyt ympäristössä, missä on joutunut pelkäämään jatkuvasti oman seksuaali- tai sukupuoli-identiteetin paljastumista, on paljon vaadittu, että hän kykenee avoimesti kertomaan ja reflektoimaan identiteettiään ja kuulusteluissa. Myös Suomen vastaanottokeskuksissa ja turvapaikanhakijoiden yhteisöissä on havaittu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää. Turvapaikanhakija voi siis pelätä oman identiteetin paljastumista myös omalle yhteisölle ja perheelle. Turvapaikanhakija joutuu siis mahdollisesti pelkäämään sekä Suomessa, että kotimaassaan oman identiteetin paljastumista.

Turvapaikkapuhuttelussa on puhuttelijan lisäksi paikalla tulkki. Tilanne on puhuttelijallekin haastava: miten luoda turvallinen ja luottamuksellinen tunnelma seksuaalisuudestaan kertovalle turvapaikanhakijalle ilman yhteistä kieltä? Turvapaikkaprosessia koskevan selvityksen mukaan puhutteluiden laatu on parantunut, mutta seksistä, seksuaalisuudesta, rakastumisesta ja tabuista puhuminen on paljon vaadittu myös ammattimaisen puhuttelijan kanssa. Lisäksi eri kielillä voidaan käyttää eri termejä ja ilmaisuja, jotka voivat tuottaa väärinymmärryksiä kuulustelussa. Luottamus viranomaisiin voi olla matala, eikä oikeusapuun tehtyjen lakimuutosten takia kaikilla turvapaikanhakijoilla ole ollut mahdollisuutta keskustella avustajan kanssa siitä, mitä puhuttelulta tulisi odottaa.

Lisäksi vaikuttaa siltä, että Maahanmuuttovirastolla on tiettyjä odotuksia siitä, millaisia sateenkaariturvapaikanhakijoiden kokemusten tulisi olla. Esimerkiksi vuonna 2019 korkein hallinto-oikeus kumosi Maahanmuuttoviraston päätöksen, jossa seksuaalisuuteensa vedonneelle hakijalle ei ollut myönnetty turvapaikkaa. Maahanmuuttovirasto ei ollut uskonut hakijaa, joka oli kertonut perusteinaan parisuhteestaan miehen kanssa, pitkistä hiuksistaan ja ”naismaisesta” pukeutumisestaan. Korkein hallinto-oikeus kuitenkin myönsi henkilölle turvapaikan henkilölle ja totesi myös, ettei ollut tarpeen määritellä tarkemmin, missä määrin oli kyse seksuaalisesta suuntautumisesta ja missä määrin sukupuolen ilmaisusta. Turvapaikanhakija ei määritellyt itseään länsimaisten HLBTIQ-koodistojen mukaisesti, mikä ilmeisesti hämmensi Maahanmuuttovirastoa. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu oli kuitenkin myönteinen merkki.

Queertutkimus maailmalla haastaa pakolaisoikeuden perusperiaatteita

Myös muualla maailmassa on tutkittu sitä, millaisia kulttuurisia oletuksia sateenkaariturvapaikanhakijoihin kohdistuu, ja miten esimerkiksi maahanmuuttoviranomaisten käsitys identiteetistä ei välttämättä vastaa todellista kokemusta. Yrittäessään tunnistaa valehtelijat ja selvittää kokemusten aitoutta viranomaiset vertaavat väistämättä johonkin heidän omaan käsitykseensä siitä, millainen on seksuaali- tai sukupuoli-identiteetti. Tämä ei välttämättä lainkaan vastaa turvapaikanhakijan käsitystä identiteetistään tai identiteeteistä yleensä. Tällaisen kulttuurillisen muurin ylittäminen onkin turvapaikkajärjestelmän suurimpia haasteita.

Tästä palataan siihen, ketkä ovat oikeanlaisia uhreja kelvatakseen viranomaisille.  Turvapaikanhakijoiden tehtävänä turvapaikkapuhuttelussa vaikuttaa osittain olevan myös heidän kokemustensa kääntäminen sellaisiksi, että ne vastaavat viranomaisten ennakko-oletuksia ja länsimaista stereotyyppistä identiteettikäsitystä. Heidän tehtävänään on rakentaa kokemuksistaan sellainen narratiivi, että heidän pelastamisensa muodostuu välttämättömäksi.

Mitä sitten tulisi tehdä, jotta turvapaikkajärjestelmä olisi sensitiivinen erilaisille kokemuksille eikä asettaisi ongelmallisia, osin rasistisiakin oletuksia? Ensimmäinen askel olisi varmastikin maahanmuuttoviranomaisten systemaattinen kouluttaminen, jossa kouluttajat eivät ole vain asiantuntijoita seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyen, vaan myös monikulttuurisuusasiantuntijoita ja kokemusasiantuntijoita. Asiantuntijoita tulisi kouluttaa laajemmin rakenteellisesta rasismista ja sen intersektionaalisista ilmenemismuodoista. Lisäksi tarvitaan enemmän koulutusta maantiedosta, niin että viranomaisilla on aidosti ajankohtaista ja luotettavaa tietoa eri alueiden tilanteesta liittyen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin. Turvapaikkahakemusten käsittelyn lisäksi tarvitaan ohjeistusta, kuinka varmistaa turvapaikanhakijoiden turvallisuus ja yhdenvertaisuus Suomessa oleskelun aikana. Jos turvapaikanhakija saa myönteisen päätöksen, myös sen jälkeistä elämää täytyy tukea ja turvata. Seuraavien askelten määrittäminen ei välttämättä olekaan sitten pakolaisoikeuteen erikoistuneen valkoisen cis-hetero-juristin määriteltävissä.

Hyvää Pride-viikkoa ja kesää kaikille ❤

Lähteet ja luettavaa aiheesta kiinnostuneille

https://migri.fi/artikkeli/-/asset_publisher/turvapaikkahakemuksista-noin-puolet-on-talla-hetkella-uusintahakemuksia

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/03/seksuaalivahemmistoon-kuuluva-turvapaikanhakija-jaa-usein-yksin-miten-voin

KHO 2019:99

Owalgroup, 2019: Turvapaikkaprosessia koskeva selvitys

Saarikkomäki, E. Oljakka, N. Vanto, J. Pirjatanniemi, E. Lavapuro, J. Alvesalo‐Kuusi, A, 2018: Kansainvälistä suojelua koskevat päätökset Maahanmuuttovirastossa 2015–2017, Pilottitutkimus 18–34‐vuotiaita Irakin kansalaisia koskevista myönteisistä ja kielteisistä päätöksistä

FRA 2018: Second European Union Minorities and Discrimination Survey, Being Black in the EU

Shakhsari, S., 2014: The queer time of death: Temporality, geopolitics, and refugee rights. Sexualities, 17(8), 998–1015.

Hayes, J., 2018: De Groove Is in de Move: Decolonizing Sex and Sexuality in Middle East and North African Studies. Journal of Middle East Women’s Studies, 14(2), 143–151.

Dokumentti Baher of Finland: https://areena.yle.fi/1-4315114

%d bloggaajaa tykkää tästä: