Yhdessä – Miltä yksinäisyys tuntuu?

Tämä blogikirjoitus on osa Yhdessä – kampanjaa, jonka tavoitteena on herättää keskustelua nuorten kokemasta yksinäisyydestä ja sen monimuotoisuudesta. Lähes jokainen meistä kokee jossain vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä. Siitä huolimatta yksinäisyys ja siitä puhuminen saattaa aiheuttaa häpeää ja jopa pelkoa. Kampanja kestää 4-30.11.

Yksinäisyydestä saattaa ensimmäisenä tulla mieleen esimerkiksi yksin asuva vanhus tai stereotyyppinen kuva syrjäytyneestä ihmisestä – jostakin ”toisesta”. Kuitenkin Suomessa eniten yksinäisyyttä kokevat juuri nuoret aikuiset. Mikäli viettää esimerkiksi välivuotta ennen opiskelun tai töiden aloittamista, saattavat arjesta puuttua luontainen yhteisö ja siihen liittyvät kohtaamiset. Yhtä lailla ihmisten keskellä ja sosiaalisesti aktiivisessa arjessa voi tuntea olonsa yksinäiseksi.

Minulla oli lukion päätettyäni suuret odotukset yliopisto-opiskelusta. Lukioaikainen ystäväporukkamme oli hajonnut jo ennen valmistumista, ja toivoin löytäväni uusia kavereita elämääni. Jälkeenpäin ajatellen olin ollut onnekas kuuluessani enemmän tai vähemmän koko nuoruuteni ajan vaihtuviin kaveriporukoihin. Fuksisyksyn edetessä huomasin kuitenkin hieman kadehtivani muita opiskelijoita, jotka söivät lounasta täydessä, pitkässä pöydässä iloisen puheensorinan vallitessa. Huomasin myös, miten erilaista tutustuminen on usein epäsäännöllisissä yliopisto-opinnoissa verrattuna aiempaan opiskeluun. Mukaan pääseminen vaatikin enemmän omaa vaivannäköä, minkä ymmärsin vasta myöhemmin.

Minusta tuntui, että näin joka puolella kaveriporukoita samalla, kun itse en tuntenut kuuluvani oikein minnekään. Vertasin itseäni muihin opiskelun aloittaneisiin tuttuihini ja näin, kuinka he olivat löytäneet läheisiä ystäviä omilta vuosikursseiltaan ja muodostaneet tiiviitä ryhmiä. Monta kertaa nähdessäni sosiaalisessa mediassa ryhmäkuvia haalarit jalassa kaduin, että olin jäänyt kotiin, mutta samalla kynnys lähteä kasvoi ja epäilin, ettei seuraani kaivattaisi. Löysin useimmiten ryhmätöitä varten porukan tai parin itselleni, mutta ulkopuolisuuden tunne ei vain hälvennyt. Toisaalta nautin yksinolosta ja olin tottunut asioiden tekemiseen itsekseni, ja siksi istuin usein mielelläni tyhjään pöytään. Aloin miettiä, olinko kokonaan hukannut taitoni tutustua ihmisiin ja saada ystäviä.

Yksinäisyyteen liittyy usein kokemus erilaisuudesta ja ulkopuolisuudesta – ”minä olen ainoa, joka ei kuulu joukkoon”. Tunnetta voi helpottaa jo tieto siitä, että todellisuudessa ei ole kokemuksensa kanssa yksin. Esimerkiksi opiskelijoista vain hieman yli puolet kokee kuuluvansa johonkin opiskeluun liittyvään ryhmään. Yksinäisyyttä voi myös lievittää esimerkiksi vaikuttamalla omiin kielteisiin ja haitallisiin ajatuksiin. HelsinkiMission Näkemys-ohjelmassa pyritään aktiivisen työskentelyn sekä ammattilaisten avulla tunnistamaan ja pohtimaan omia käsityksiä itsestä ja muista. Omien tunteiden ja toimintatapojen ymmärtämisen kautta voidaan myös muuttaa niitä haluttuun suuntaan ja vähentää yksinäisyyttä.

Lähteet:

Bavard, C. Nuorilla aikuisilla eniten yksinäisyyttä, haitallisinta on pitkittynyt yksinäisyys. Tiede ja tekniikka 2.1.2019. https://www.ess.fi/teemat/tiedejatekniikka/art2509329. Viitattu 21.11.2019.

HelsinkiMissio. Haasta Yksinäisyys. Näkemys – Apua yksinäisyyteen. https://www.helsinkimissio.fi/nakemys/oma-apumalli. Viitattu 21.11.2019.

Nyyti ry. Yksinäisyys koskettaa monia. https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/mina-ja-muut/yksinaisyys-koskettaa-monia/. Viitattu 21.11.2019.

%d bloggaajaa tykkää tästä: