Helsingin YK-nuoret Helena Rannan juhlaseminaarissa 28.2.18

Helsingin YK-nuoret osallistuivat eilen oikeushammaslääketieteen professori Helena Rannan juhlaseminaariin ’Naiset, Rauha ja Ihmisoikeudet’. Seminaarin järjestivät Rannan kanssa yhteistyötä tekevät järjestöt: Ihmisoikeusliitto, Plan International Suomi, Suomen Akateemisten Naisten Liitto – Finlands Kvinnliga Akademikers Förbund ry, Suomen UN Women, Suomen YK-liitto ja Zonta International Piiri 20. Seminaarilla kunnioitettiin Rannan arvokasta elämäntyötä ihmisoikeuksien puolustajana ja rauhan edistäjänä sekä juhlistettiin Rannalle viime joulukuussa myönnettyä Lysistrata-rauhanpalkintoa.

Presidentti Tarja Halonen
Presidentti Tarja Halonen

Presidentti Tarja Halonen ylisti avauspuheenvuorossaan Rannan vaativaa ja arvokasta työuraa. Presidentti Halonen korosti erityisesi kaikkien konfliktin osapuolten tasapuolista huomioon ottamista sekä sitä, kuinka tärkeää naisten ottaminen mukaan päätöksentekoon on. Lisäksi puheenvuoroon sisältyi muutama anekdootti Presidentti Halosen ja Rannan nuoruudesta: he olivat olleet 60-luvulla tyytymättömiä yliopiston terveydenhuoltosäätiön toimintaan ja ryhtyivät ajamaan seksuaalipoliittista linjaa. Työ kantoi hedelmää, ja ehkäisypillerit sekä psykologi saatiin hankittua säätiön piikkiin.

Seuraavassa puheenvuorossa Helsingin yliopiston emeritusprofessori Erkki Vuori esitti näkökulmia Rannan elämäntyöhön. Vuoren mukaan Rannan päällimmäinen attribuutti on rohkeus: ”Hän ei pelkää henkensä, eikä asemansa puolesta”. Vuori viittasi tällä muun muassa Rannan työtehtäviin konfliktialueilla, esimerkiksi Kosovossa sekä Irakissa, jossa Ranta oli joutunut työnsä puolesta hengenvaaraan. Vuoren mukaan Ranta on asioihin perehtynyt johtaja, jolla on herkkä sosiaalinen omatunto.

WhatsApp Image 2018-03-01 at 11.01.08
Oikeushammaslääketieteen professori Helena Ranta

Vuoren jälkeen lavalle nousi itse professori Helena Ranta, joka kertoi ajatuksia rauhantyöstä ja ihmisoikeuksista. ”Tehtävämme on antaa ääni niille, joilla sitä ei ole tai joilta se on viety” oli Rannan upean puheenvuoron sanoma. Ranta nosti myös keskusteluun tärkeän aiheen: kuolleiden ihmisoikeudet. Rannan mukaan aiheeseen kietoutuu myös omaisten oikeus saada tietoa siitä, mitä heidän rakkailleen on tapahtunut. Ranta käsitteli myös rauhantyön tärkeitä aspekteja muistuttaen, ettei rauha ole jotain joka voidaan paketoida, sitoa rusetti päälle ja lähettää. Rauha täytyy tehdä siellä, missä konflikti on syntynyt.

WhatsApp Image 2018-03-01 at 11.01.09
Kuvassa vasemmalta: Kasper Kivistö, Elina Pirjatanniemi, Amu Urhonen, Antti Sajantila ja Kaari Mattila.

Rannan koskettavan ja inspiroivan puheenvuoron jälkeen vuorossa oli seminaarin ensimmäinen paneelikeskustelu aiheesta ‘Kenelle ihmisoikeudet kuuluvat?’ Paneelikeskustelun vetäjänä toimi Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila ja keskustelemassa olivat Ihmisoikeusinstituutin professori Elina Pirjatanniemi Åbo Akademista, oikeuslääketieteen osaston professori Antti Sajantila Helsingin yliopistosta, Trasek ry:n varapuheenjohtaja Kasper Kivistö sekä Kynnys ry:n puheenjohtaja Amu Urhonen. Mielenkiintoinen keskustelu rönsyili niin vaikeasti vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksista Suomen harjoittamiin turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksiin sekä naisten oikeuksiin. Keskustelussa sivuttiin myös äitiyttä, Kivistö nosti esille historiallisen perspektiivin, jossa suvunjatkaminen on nähty yhteiskunnallisena velvollisuutena; “Vasta tänä päivänä aletaan saada kiinni siitä, että kyse on yksilön oikeudesta. Naisen asema on ollut pitkään sidottuna suvun jatkamiseen”. Urhonen taas korosti vammaisten naisten oikeutta äitiyteen, hänen mukaansa Suomessa on edelleen vahvasti pinnalla asenteita, joiden mukaan vammainen nainen ei voi olla äiti. Urhonen toivoi, että tulevaisuuden päätöksenteossa kuultaisiin enemmän niitä, joita päätöksenteko koskee.

Helsingin ja Suomen YK-nuoria
Kahvitauolla Helsingin YK-nuoret keskustelivat Suomen YK-nuorten kanssa tulevista yhteistyökuvioista.

Kahvitauon jälkeen seminaari jatkui ‘Tytöt ja naiset konflikteissa ja rauhan rakentamisessa’ aiheisella paneelikeskustelulla. Keskusteluun osallistuivat Plan International Suomen ohjelmajohtaja Annukka von Kaufmann, koulutussuunnittelija ja reservin yliluutnantti Johanna Törmä sekä tasa-arvosuurlähettiläs Anne Meskanen Ulkoministeriöstä. Helsingin yliopiston lakon vuoksi akatemiatutkija ja dosentti Marjaana Jauhola osallistui paneelikeskusteluun videoviestin välityksellä. Keskustelua veti Suomen UN Womenin toiminnanjohtaja Elina Multanen.

Meskanen korosti alustuspuheevuorossaan naisten toimijuutta: Naiset eivät ole konflikteissa pelkästään uhreja vaan myös asiantuntijoita, joilla on näkemys siitä, miten luodaan kestävää rauhaa. Meskanen viittasi valtasuhteisiin puhuessaan siitä, miksei naisia integroida mukaan rauhanneuvotteluihin. Hänen mukaansa kuitenkin useat tutkimukset osoittavat, että naisten osallistuminen rauhanprosesseihin luo kestävämpää rauhaa. Meskanen korosti sitä, että neuvottelupöydissä oltava muitakin kuin väkivaltakoneiston edustajia. Meskanen huomautti, että mukaan tarvitaan kuitenkin myös miehiä, sillä yhteistyössä on aina voimaa: “Naisten ja miesten pitää etsiä yhdessä niitä keinoja, joilla saadaan aikaan kestävä ratkaisu”. Myös Annukka von Kaufmann korosti tyttöjen ja naisten näkyväksi tekemisen tärkeyttä niin omissa yhteisöissään ruohonjuuritasolla kuin myös kansainvälisellä tasolla: on erittäin tärkeää tehdä työtä sen eteen, että tytöt ja naiset pääsevät osallistumaan päätöksentekoon. Meskanen sai raikuvat aplodit kritisoituaan hallituksen kehitysyhteistyöleikkauksia: On erittäin häpeällistä, että Suomessa leikattiin 33% kehitysyhteistyövaroista, ja se ettei se vaikuttaisi naisiin ja tyttöihin, on vale.

WhatsApp Image 2018-03-01 at 11.01.07
Kuvassa vasemmalta: Annukka van Kaufmann, Johanna Törmä, Anne Meskanen, Helena Ranta ja Elina Multanen.

Helsingin YK-nuoret kiittävät kaikkia järjestäjiä ja puhujia erittäin mielenkiintoisesta seminaarista ja onnittelemme vielä kerran Rantaa Lysistrata-rauhanpalkinnon johdosta!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s

%d bloggers like this:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close